Tiede http://anttiolavisalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132785/all Sat, 11 May 2019 15:06:21 +0300 fi Tiede ja politiikka ne (huonosti) yhteen soppii http://jaakkonaski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275836-tiede-ja-politiikka-ne-huonosti-yhteen-soppii <p>Politiikan rikkinäisyydestä valittaminen ja ehdotukset sen korvaamiseksi ovat julkisessa keskustelussa varsin tavallisia. Viime aikoina tätä ovat tehneet esimerkiksi Hjallis Harkimo, <a href="https://areena.yle.fi/1-4584946">Esko Valtaoja</a> sekä <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10772467">Katri Saarikivi</a>, joista kaksi viimeksi mainittua edustavat tiedeyhteisöä. Heidän ulostulojaan leimaa erikoinen tietämättömyys tiedepohjaista päätöksentekoa koskevasta tutkimuksesta, joka ei herätä luottamusta sen suhteen, että tieteentekijöillä olisi edellytyksiä osallistua päätöksentekoon. Mainitsen tässä siis tietoisuuden lisäämisen nimissä muutamia asiaan liittyviä havaintoja ja käsittelen lopuksi luonnontieteellistä politiikkanäkemystä hieman laajemmin.</p> <p>Tieteen ja politiikan yhteensovittamisen vaikeus tai niin sanotun tieto- tai tiedepohjaisen päätöksenteon ihanteen ilmeinen saavuttamattomuus johtuu pohjimmiltaan siitä yksinkertaisesta syystä, että tiede ja politiikka ovat hyvin erilaisia prosesseja. Tiedettä voidaan esimerkiksi tehdä pitkäjänteisesti totuuden tavoittelun nimissä, kun taas politiikassa on toimittava huomattavasti lyhytjänteisemmin, esimerkiksi neljän vuoden eduskuntavaalisyklin tahdissa. Samoin poliitikon on käytettävä runsaasti resursseja vaalityön tekemiseen ja valituksi tulemiseen, kun taas tieteentekijä voi jokseenkin vapaammin keskittyä tutkimustyöhön omalla alallaan. Tästä syystä poliittisia päätöksiä tehdään usein kompromissihakuisesti mahdollisesti tiukkojen aikarajojen puitteissa, johon prosessiin tieteellinen harkinta ja perinpohjainen asioihin perehtyminen huonosti sopii.</p> <p>Toinen tietopohjaista päätöksentekoa vaikeuttava seikka on se, että siinä missä tiede on yleensä melko yksimielistä siitä, mitä tutkimuksella tavoitellaan, on politiikka puolestaan pluralistista ja monia eri intressejä yhteen sovittavaa. On esimerkiksi helppoa olla sitä mieltä, että satunnaistetut sokkotutkimukset ovat paras tapa suorittaa uusien lääkkeiden vaikutusten arviointia, mutta paljon vaikeampaa saavuttaa yksimielisyys siitä, että tulisiko yhteiskunnan resursseja käyttää uuteen tehtaaseen, joka parantaisi työllisyyttä mutta heikentäisi samalla ympäristön tilaa. Näin on varsinkin siinä tapauksessa, että tieteellisesti hankittu tietoa osoittaa, että tehtaan perustamisella olisi sekä työllisyyttä parantavia että ympäristöä vahingoittavia seuraamuksia. Tieteellinen tieto ei siis voi mitenkään yksinkertaisesti ratkaista politiikassa käsiteltäviä arvokysymyksiä.</p> <p>Sekä Valtaoja että Saarikivi ovat kumpikin esittäneet oman näkemyksensä politiikasta ja sen ongelmista. Ensiksi mainittu on omaksunut kosmologian näkökulmasta ymmärrettävän perspektiivin, jossa inhimillisellä toiminnalla yleensä ei ole mitään merkitystä, Suomen eduskunnan seuraavasta nelivuotiskaudesta puhumattakaan. Tämä voi olla hyvinkin totuudenmukainen ajatus, mutta myös siinä määrin politiikkaan liittymätön, ellei suorastaan nihilistinen, että jätetään se tässä omaan arvoonsa.</p> <p>Saarikiven näkemys puolestaan on paljon mielenkiintoisempi. Hän esittää, että poliittinen päätöksenteko kaatuu inhimilliseen taipumukseen muodostaa sisä- ja ulkoryhmiä jo ihan mitättömissäkin asioissa, joita sitten puolustetaan henkeen ja vereen, vaikka tutkittu tieto sanoisi mitä. Tähän tarjotaan lääkkeeksi tieteellistä uteliaisuutta eli avoimuutta, joka erään tutkimuksen mukaan vähentää tieteelliseen tietoon suhtautumisen polarisaatiota ja pikemminkin edistää omien mielipiteiden mukauttamista tietoon. Tähän nojaten Saarikivi kehottaa tunnistamaan omia ryhmäjäsenyyden aiheuttamia vinoumia sekä keskittymään ihmisiin (kuten Antero Vartiaan) politiikan sijasta ongelmia ratkaistaessa.</p> <p>Oletan Saarikiven kuuluvan juuri tähän uteliaiden ihmisten ryhmään, eli hän on uutuudelle ja ajatuksia haastavalle tiedolle avoin ihminen, joka &rdquo;haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta&rdquo;. Erikseen mainitaan vielä, että hän ei ole &rdquo;vihervassari&rdquo;, &rdquo;äärioikeistolainen&rdquo; tai &rdquo;tolkun ihminen&rdquo;. On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että avoimuus uusille kokemuksille ja älyllinen uteliaisuus korreloivat psykometriikan mukaan tiettävästi enimmäkseen liberalismin kanssa, ja vieläpä sellaisen liberalismin kanssa, jota edustavat niin sanotut vihervasemmistopuolueet. Saarikiven kannattaisikin ehkä syleillä omaa liberalismiaan rohkeasti, ainakin työnsä ulkopuolella, sillä se on jalo aate, joka on saanut aikaan paljon hyvää, vaikkei aina tieteelliseen tietoon perustuen.</p> <p>Lopuksi voidaan todeta, että luonnontieteen parissa työskenteleviä ihmisiä vaivaa erikoinen älyllinen hybris, jossa oma tutkimusala ikään kuin asettaa luonnontieteilijän kulloinkin käsiteltävän asian ylä- ja ulkopuolelle. Valtaojan tapauksessa kosmologia on keino väheksyä kaikkea inhimillistä toimintaa, sillä maailmankaikkeuden näkökulmasta ihmisellä ei ole mitään merkitystä. Saarikiven tapauksessa puolestaan politiikan katsotaan olevan rikki ihmisten myötäsyntyisten vinoumien takia, joka oikeuttaa politiikan vähättelyn ongelmien ratkaisussa. Kaipaisinkin heiltä hieman parempaa ymmärrystä yhteiskunnallisista asioista sekä henkilökohtaisempaa otetta, sillä kaikki me olemme tavallamme yhteiskunnan jäseniä, ja siksi myös poliittisia eläimiä. Varsinkin julkiseen keskusteluun osallistuessamme.</p> <p>P.S. Englannin kielen taitoisille hyvä lähde politiikan ja tieteen suhteesta on ilmaiseksi saatavilla oleva teos&nbsp;<em>The Politics of Evidence</em>, joka löytyy <a href="https://www.routledge.com/The-Politics-of-Evidence-Open-Access-From-evidence-based-policy-to-the/Parkhurst/p/book/9781138939400">täältä</a>.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Politiikan rikkinäisyydestä valittaminen ja ehdotukset sen korvaamiseksi ovat julkisessa keskustelussa varsin tavallisia. Viime aikoina tätä ovat tehneet esimerkiksi Hjallis Harkimo, Esko Valtaoja sekä Katri Saarikivi, joista kaksi viimeksi mainittua edustavat tiedeyhteisöä. Heidän ulostulojaan leimaa erikoinen tietämättömyys tiedepohjaista päätöksentekoa koskevasta tutkimuksesta, joka ei herätä luottamusta sen suhteen, että tieteentekijöillä olisi edellytyksiä osallistua päätöksentekoon. Mainitsen tässä siis tietoisuuden lisäämisen nimissä muutamia asiaan liittyviä havaintoja ja käsittelen lopuksi luonnontieteellistä politiikkanäkemystä hieman laajemmin.

Tieteen ja politiikan yhteensovittamisen vaikeus tai niin sanotun tieto- tai tiedepohjaisen päätöksenteon ihanteen ilmeinen saavuttamattomuus johtuu pohjimmiltaan siitä yksinkertaisesta syystä, että tiede ja politiikka ovat hyvin erilaisia prosesseja. Tiedettä voidaan esimerkiksi tehdä pitkäjänteisesti totuuden tavoittelun nimissä, kun taas politiikassa on toimittava huomattavasti lyhytjänteisemmin, esimerkiksi neljän vuoden eduskuntavaalisyklin tahdissa. Samoin poliitikon on käytettävä runsaasti resursseja vaalityön tekemiseen ja valituksi tulemiseen, kun taas tieteentekijä voi jokseenkin vapaammin keskittyä tutkimustyöhön omalla alallaan. Tästä syystä poliittisia päätöksiä tehdään usein kompromissihakuisesti mahdollisesti tiukkojen aikarajojen puitteissa, johon prosessiin tieteellinen harkinta ja perinpohjainen asioihin perehtyminen huonosti sopii.

Toinen tietopohjaista päätöksentekoa vaikeuttava seikka on se, että siinä missä tiede on yleensä melko yksimielistä siitä, mitä tutkimuksella tavoitellaan, on politiikka puolestaan pluralistista ja monia eri intressejä yhteen sovittavaa. On esimerkiksi helppoa olla sitä mieltä, että satunnaistetut sokkotutkimukset ovat paras tapa suorittaa uusien lääkkeiden vaikutusten arviointia, mutta paljon vaikeampaa saavuttaa yksimielisyys siitä, että tulisiko yhteiskunnan resursseja käyttää uuteen tehtaaseen, joka parantaisi työllisyyttä mutta heikentäisi samalla ympäristön tilaa. Näin on varsinkin siinä tapauksessa, että tieteellisesti hankittu tietoa osoittaa, että tehtaan perustamisella olisi sekä työllisyyttä parantavia että ympäristöä vahingoittavia seuraamuksia. Tieteellinen tieto ei siis voi mitenkään yksinkertaisesti ratkaista politiikassa käsiteltäviä arvokysymyksiä.

Sekä Valtaoja että Saarikivi ovat kumpikin esittäneet oman näkemyksensä politiikasta ja sen ongelmista. Ensiksi mainittu on omaksunut kosmologian näkökulmasta ymmärrettävän perspektiivin, jossa inhimillisellä toiminnalla yleensä ei ole mitään merkitystä, Suomen eduskunnan seuraavasta nelivuotiskaudesta puhumattakaan. Tämä voi olla hyvinkin totuudenmukainen ajatus, mutta myös siinä määrin politiikkaan liittymätön, ellei suorastaan nihilistinen, että jätetään se tässä omaan arvoonsa.

Saarikiven näkemys puolestaan on paljon mielenkiintoisempi. Hän esittää, että poliittinen päätöksenteko kaatuu inhimilliseen taipumukseen muodostaa sisä- ja ulkoryhmiä jo ihan mitättömissäkin asioissa, joita sitten puolustetaan henkeen ja vereen, vaikka tutkittu tieto sanoisi mitä. Tähän tarjotaan lääkkeeksi tieteellistä uteliaisuutta eli avoimuutta, joka erään tutkimuksen mukaan vähentää tieteelliseen tietoon suhtautumisen polarisaatiota ja pikemminkin edistää omien mielipiteiden mukauttamista tietoon. Tähän nojaten Saarikivi kehottaa tunnistamaan omia ryhmäjäsenyyden aiheuttamia vinoumia sekä keskittymään ihmisiin (kuten Antero Vartiaan) politiikan sijasta ongelmia ratkaistaessa.

Oletan Saarikiven kuuluvan juuri tähän uteliaiden ihmisten ryhmään, eli hän on uutuudelle ja ajatuksia haastavalle tiedolle avoin ihminen, joka ”haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta”. Erikseen mainitaan vielä, että hän ei ole ”vihervassari”, ”äärioikeistolainen” tai ”tolkun ihminen”. On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että avoimuus uusille kokemuksille ja älyllinen uteliaisuus korreloivat psykometriikan mukaan tiettävästi enimmäkseen liberalismin kanssa, ja vieläpä sellaisen liberalismin kanssa, jota edustavat niin sanotut vihervasemmistopuolueet. Saarikiven kannattaisikin ehkä syleillä omaa liberalismiaan rohkeasti, ainakin työnsä ulkopuolella, sillä se on jalo aate, joka on saanut aikaan paljon hyvää, vaikkei aina tieteelliseen tietoon perustuen.

Lopuksi voidaan todeta, että luonnontieteen parissa työskenteleviä ihmisiä vaivaa erikoinen älyllinen hybris, jossa oma tutkimusala ikään kuin asettaa luonnontieteilijän kulloinkin käsiteltävän asian ylä- ja ulkopuolelle. Valtaojan tapauksessa kosmologia on keino väheksyä kaikkea inhimillistä toimintaa, sillä maailmankaikkeuden näkökulmasta ihmisellä ei ole mitään merkitystä. Saarikiven tapauksessa puolestaan politiikan katsotaan olevan rikki ihmisten myötäsyntyisten vinoumien takia, joka oikeuttaa politiikan vähättelyn ongelmien ratkaisussa. Kaipaisinkin heiltä hieman parempaa ymmärrystä yhteiskunnallisista asioista sekä henkilökohtaisempaa otetta, sillä kaikki me olemme tavallamme yhteiskunnan jäseniä, ja siksi myös poliittisia eläimiä. Varsinkin julkiseen keskusteluun osallistuessamme.

P.S. Englannin kielen taitoisille hyvä lähde politiikan ja tieteen suhteesta on ilmaiseksi saatavilla oleva teos The Politics of Evidence, joka löytyy täältä.

]]>
1 http://jaakkonaski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275836-tiede-ja-politiikka-ne-huonosti-yhteen-soppii#comments Liberalismi Osallistuminen Politiikka Tiede Sat, 11 May 2019 12:06:21 +0000 Jaakko Naski http://jaakkonaski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275836-tiede-ja-politiikka-ne-huonosti-yhteen-soppii
Virkatuomarien tuomioiden mukaan kuussa on elämää! http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275638-virkatuomarien-tuomioiden-mukaan-kuussa-on-elamaa <p>Toisin sanoen &ldquo;seitsemän epärehellisen tuomarin tapaus&rdquo;.</p> <p>Ei ole tavatonta, että joku ketku saattaa saada jopa tuomarin uskomaan, että kuussa on elämää. Esimerkiksi syylänenäisiä, ilkeitä lastentarhanopettajia.</p> <p>Eikä sekään ole kovin yllättävää, että jokin yksittäinen tuomari väärentää tuollaisen uskon johdosta antamansa tuomion uskonsa mukaiseksi, vaikka hän on viran mukana saanut Galilein kehittämän &ldquo;tiedekaukoputken&rdquo;, jota hän on velvollinen käyttämään ennen jokaisen tuomion antamista.</p> <p>Mutta hyvin hälyttävänä on pakko pitää, kun tuomarin tuomiota arvioimaan asetetetuista kuudesta muusta tuomarista jokaikinen laiminlyö oman tiedekaukoputkensa käyttämisen ja väittää näkevänsä kuussa elämää.</p> <p>On perusteltua syytä epäillä, että suuri enemmistö suomalaisista tuomareista ei osaa käyttää tiedekaukoputkea, vaikka heillä kaikilla sellainen on ja pitää olla.</p> <p>Edellä esitetty päättely osoitetaan hyvin pitävästi lopussa olevan linkin takana olevassa Köpenick-yhdistyksen kirjoituksessa.&nbsp;&nbsp;</p> <p>Tuomareilla on totisesti syytä miettiä, mikä on vikana ja mitä pitäisi tehdä.</p> <p>Kyse on myös heidän omasta oikeusturvastaan, koska jos taipumus virkarikokseen on yleistettävissä, kuten se todennäköisesti on, jos ei toisin todisteta, niin he ovat koko ajan saman vakavaan virkarikokseen kepeästi solahtamisen vaarassa, kuin mikä on noiden seitsemän tuomarin osalta jo toteutunut.</p> <p>Kenelläkään meistä tämän lukijoista ei ole syytä tai varaa hyökätä tuomareita vastaan edellä todistetun johdosta. Taipumus nähdä kuussa tai Marsissa elämää eli uskoa yksin tai etenkin jonkin ryhmän jäsenenä epätosia asioita on meillä ihmisillä perusasetuksissa, eräänlaisena &ldquo;perisyntinä&rdquo;, josta on ollut evoluution aikana paljon hyötyäkin. Olen itsekin kirjoittanut aiheesta esimerkiksi <a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261076-ilmaston-ja-demokratian-puolustamiseksi-on-luovuttava-valheista">täällä</a>.</p> <p>Ero tuomareiden ja muiden virkamiesten sekä muiden ihmisten välillä on lähinnä vain siinä, että tuomarit ja virkamiehet syyllistyvät aina rikokseen, kun antavat päätöksenteossaan ratkaisevan merkityksen harhaisille uskomuksille tosiasiahavaintoihin perustuvan järkiperäisen päättelyn sijasta.</p> <p>&ldquo;Tiedekaukoputki&rdquo; tarkoittaa nimenomaan faktapohjaista, järkiperäistä päättelyä.</p> <p>Tuomareita saattaa lohduttaa hieman tieto, että tuosta Köpenick-yhdistyksen analyysistä selviää, että kuussa näki mönniäisiä heidän jälkeensä samassa asiassa kaksi oikeuskanslerinviraston virkamiestä, vaikka heillä on oikeastaan vielä tuomareita tiukempi velvoite tiedekaukoputken käyttämiseen.</p> <p>OAJ:n lakiryhmän kuusi juristia pani vielä hullummaksi. He toimivat täsmälleen kuin Galileita ahdistelleet kardinaalit ja kieltäytyivät edes koskemasta sellaiseen perkeleelliseen vehkeeseen kuin tiedekaukoputki.</p> <p>Asian tekee koomiseksi, että OAJ on opettajien keskusammattijärjestö ja juuri opettajien ja lastentarhanopettajien tärkeimpiä tehtäviä on kasvattaa lapsia ja nuoria ja aikuisiakin kriittiseen, järkiperäiseen ajatteluun. Epärehellisten tuomareiden ihmisuhrikin on sattumoisin lastentarhanopettaja.</p> <p>Pidän hyvin mahdollisena ja oikeastaan toivottavana, että vielä vuosien päästä sutkaistaan &ldquo;Älä ole kuin OAJ:n juristi&rdquo;, kun joku toimii oikeusvaltion periaatteiden ja käytäntöjen vastaisesti ja tai muuten vain luupäisen typerästi.</p> <p>Järkiperäisestä päättelystä on viime aikoina kirjoittanut nasevasti esimerkiksi <u><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10727419?utm_source=twitter-share&amp;utm_medium=social">Kari Enqvist</a></u> ja sen tueksi usein hyvin tarpeellisesta läpinäkyvyydestä <u><a href="https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006088133.html?share=9ea4dcf6fe885bbc1fa2b77dc452eb72">Tanja Aitamurto</a></u>.</p> <p>Hyväksi lopuksi on vielä todettava, että itse asiassa nämä 15 pahan kömmähdyksen tehnyttä juristia ovat tehneet erittäin arvokkaan palvelun tiedepohjaisen, kriittisen mutta sivistyneesti keskustelevan lähestymistavan edistämiseksi.</p> <p>Siis sellaisen jota Kari Enqvist edellä linkitetyssä kirjoituksessa todella hyvin tarjoaa ja jota tarjoomusta minä osaltani tulkitsen <u><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273931-kari-enqvistin-lahetyskasky-jarkiperaisyyden-edistamiseksi-koskee-kaikkia">tässä kirjoituksessa</a></u> hieman tai ehkä niin hiemankaan laajemmin kaikkia koskevaksi ja velvoittavaksi.</p> <p>Kömmähdys osoittaa&nbsp; tulikirjaimin, että tiedepohjainen lähestymistapa on todella tavoittelun ja opettelun arvoinen verrattuna kömmähtelyyn ja sen seurauksiin.</p> <p>&nbsp;</p> <p>PS Juuri tämän päivän 8.5.2019 Helsingin Sanomissa on erittäin hyvä pääkirjoitus: <u><a href="https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006096918.html">Uudistua voi kiertämällä myös oikeussalin kautta</a></u><a href="https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006096918.html">&nbsp;</a>&nbsp;(linkin kirjoitus Ei ole maksumuurin takana).</p> <p>Kysyn: Kun muuttuvat muutetaan, niin onko puolustusvoimien korkeiden upseerien kollegoidensa kännisekoilun salailun ja tässä kirjoituksessa kerrotun tuomarien kollegoidensa virkarikosten salailun välillä mitään muuta eroa kuin, että tuomareiden teot ovat olennaisesti vakavampia, ja niillä on ollut myös sekoiluun täysin osallistumaton sivullinen uhri? Ja toki erona on myös se tekninen seikka, että kumpikaan lainvalvojista ei ole vielä tehnyt päätöstä rikoksen (erittäin todennäköisesti) tehneiden tuomarien asettamisesta syytteeseen. Olisi suotavaa että tämä tapahtuisi pikaisesti, sillä teot ovat epätavallisen törkeitä.</p> <p>&nbsp;</p> <p><br />**</p> <p>Köpenick-yhdistyksen kirjoitus: <a href="https://kopenickyhdistys.wordpress.com/2019/05/03/ovatko-juristit-tieteen-kynnyksella-lojuvia-sairaita-orpolapsia%EF%BB%BF/">Ovatko juristit tieteen kynnyksellä lojuvia sairaita orpolapsia?</a></p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Toisin sanoen “seitsemän epärehellisen tuomarin tapaus”.

Ei ole tavatonta, että joku ketku saattaa saada jopa tuomarin uskomaan, että kuussa on elämää. Esimerkiksi syylänenäisiä, ilkeitä lastentarhanopettajia.

Eikä sekään ole kovin yllättävää, että jokin yksittäinen tuomari väärentää tuollaisen uskon johdosta antamansa tuomion uskonsa mukaiseksi, vaikka hän on viran mukana saanut Galilein kehittämän “tiedekaukoputken”, jota hän on velvollinen käyttämään ennen jokaisen tuomion antamista.

Mutta hyvin hälyttävänä on pakko pitää, kun tuomarin tuomiota arvioimaan asetetetuista kuudesta muusta tuomarista jokaikinen laiminlyö oman tiedekaukoputkensa käyttämisen ja väittää näkevänsä kuussa elämää.

On perusteltua syytä epäillä, että suuri enemmistö suomalaisista tuomareista ei osaa käyttää tiedekaukoputkea, vaikka heillä kaikilla sellainen on ja pitää olla.

Edellä esitetty päättely osoitetaan hyvin pitävästi lopussa olevan linkin takana olevassa Köpenick-yhdistyksen kirjoituksessa.  

Tuomareilla on totisesti syytä miettiä, mikä on vikana ja mitä pitäisi tehdä.

Kyse on myös heidän omasta oikeusturvastaan, koska jos taipumus virkarikokseen on yleistettävissä, kuten se todennäköisesti on, jos ei toisin todisteta, niin he ovat koko ajan saman vakavaan virkarikokseen kepeästi solahtamisen vaarassa, kuin mikä on noiden seitsemän tuomarin osalta jo toteutunut.

Kenelläkään meistä tämän lukijoista ei ole syytä tai varaa hyökätä tuomareita vastaan edellä todistetun johdosta. Taipumus nähdä kuussa tai Marsissa elämää eli uskoa yksin tai etenkin jonkin ryhmän jäsenenä epätosia asioita on meillä ihmisillä perusasetuksissa, eräänlaisena “perisyntinä”, josta on ollut evoluution aikana paljon hyötyäkin. Olen itsekin kirjoittanut aiheesta esimerkiksi täällä.

Ero tuomareiden ja muiden virkamiesten sekä muiden ihmisten välillä on lähinnä vain siinä, että tuomarit ja virkamiehet syyllistyvät aina rikokseen, kun antavat päätöksenteossaan ratkaisevan merkityksen harhaisille uskomuksille tosiasiahavaintoihin perustuvan järkiperäisen päättelyn sijasta.

“Tiedekaukoputki” tarkoittaa nimenomaan faktapohjaista, järkiperäistä päättelyä.

Tuomareita saattaa lohduttaa hieman tieto, että tuosta Köpenick-yhdistyksen analyysistä selviää, että kuussa näki mönniäisiä heidän jälkeensä samassa asiassa kaksi oikeuskanslerinviraston virkamiestä, vaikka heillä on oikeastaan vielä tuomareita tiukempi velvoite tiedekaukoputken käyttämiseen.

OAJ:n lakiryhmän kuusi juristia pani vielä hullummaksi. He toimivat täsmälleen kuin Galileita ahdistelleet kardinaalit ja kieltäytyivät edes koskemasta sellaiseen perkeleelliseen vehkeeseen kuin tiedekaukoputki.

Asian tekee koomiseksi, että OAJ on opettajien keskusammattijärjestö ja juuri opettajien ja lastentarhanopettajien tärkeimpiä tehtäviä on kasvattaa lapsia ja nuoria ja aikuisiakin kriittiseen, järkiperäiseen ajatteluun. Epärehellisten tuomareiden ihmisuhrikin on sattumoisin lastentarhanopettaja.

Pidän hyvin mahdollisena ja oikeastaan toivottavana, että vielä vuosien päästä sutkaistaan “Älä ole kuin OAJ:n juristi”, kun joku toimii oikeusvaltion periaatteiden ja käytäntöjen vastaisesti ja tai muuten vain luupäisen typerästi.

Järkiperäisestä päättelystä on viime aikoina kirjoittanut nasevasti esimerkiksi Kari Enqvist ja sen tueksi usein hyvin tarpeellisesta läpinäkyvyydestä Tanja Aitamurto.

Hyväksi lopuksi on vielä todettava, että itse asiassa nämä 15 pahan kömmähdyksen tehnyttä juristia ovat tehneet erittäin arvokkaan palvelun tiedepohjaisen, kriittisen mutta sivistyneesti keskustelevan lähestymistavan edistämiseksi.

Siis sellaisen jota Kari Enqvist edellä linkitetyssä kirjoituksessa todella hyvin tarjoaa ja jota tarjoomusta minä osaltani tulkitsen tässä kirjoituksessa hieman tai ehkä niin hiemankaan laajemmin kaikkia koskevaksi ja velvoittavaksi.

Kömmähdys osoittaa  tulikirjaimin, että tiedepohjainen lähestymistapa on todella tavoittelun ja opettelun arvoinen verrattuna kömmähtelyyn ja sen seurauksiin.

 

PS Juuri tämän päivän 8.5.2019 Helsingin Sanomissa on erittäin hyvä pääkirjoitus: Uudistua voi kiertämällä myös oikeussalin kautta  (linkin kirjoitus Ei ole maksumuurin takana).

Kysyn: Kun muuttuvat muutetaan, niin onko puolustusvoimien korkeiden upseerien kollegoidensa kännisekoilun salailun ja tässä kirjoituksessa kerrotun tuomarien kollegoidensa virkarikosten salailun välillä mitään muuta eroa kuin, että tuomareiden teot ovat olennaisesti vakavampia, ja niillä on ollut myös sekoiluun täysin osallistumaton sivullinen uhri? Ja toki erona on myös se tekninen seikka, että kumpikaan lainvalvojista ei ole vielä tehnyt päätöstä rikoksen (erittäin todennäköisesti) tehneiden tuomarien asettamisesta syytteeseen. Olisi suotavaa että tämä tapahtuisi pikaisesti, sillä teot ovat epätavallisen törkeitä.

 


**

Köpenick-yhdistyksen kirjoitus: Ovatko juristit tieteen kynnyksellä lojuvia sairaita orpolapsia?

 

 

 

]]>
3 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275638-virkatuomarien-tuomioiden-mukaan-kuussa-on-elamaa#comments Galilei Huuhaa Luonnontiede Oikeuslaitos Tiede Wed, 08 May 2019 04:40:13 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275638-virkatuomarien-tuomioiden-mukaan-kuussa-on-elamaa
Kun henkilökohtaisista tiedoista tehdään ammuksia some-riitelyyn http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274944-kun-henkilokohtaisista-tiedoista-tehdaan-ammuksia-some-riitelyyn <p>Pari viime päivää Twitterissä on käyty kiivasta keskustelua laadullisen tutkimuksen luotettavuudesta tieteellisen tutkimuksen metodina. Keskustelun aloitti MTV:n toimittaja Ivan Puopolo, jonka valmius keskustella asiasta pysyi jatkuvasti asiallisella linjalla. Harmillisesti aivan liian moni akatemian edustaja sortui vastaväitteissään erilaisiin argumentaatiovirheisiin, kuten auktoriteettiin vetoamiseen ja argumentointiin henkilöä vastaan.</p><p>Kenties äänekkäin Puopoloa haukkunut akatemian edustaja oli Tampereen yliopiston apulaisprofessori ja filosofi Panu Raatikainen, jonka poliittinen asenteellisuus esimerkiksi feminismikriitikkoja tai ketä tahansa markkinaliberaalia kohtaan on jokaiselle twitteristille tuttu juttu. Tampereen yliopiston työntekijänä Raatikaisella on sattumoisin, Twitterin lisäksi, myös pääsy oppilaitoksen opiskelijarekisteriin.</p><p>Niinpä Raatikainen tehosti henkilöön käyvää viestiään julkaisemalla tietoja Puopolon opintorekisteristä maalatakseen hänestä kuvaa epärehellisenä ja epäluotettavana keskustelijana. Toki huomio Puopolon tieteenfilosofian opinnoista oli oikea, mutta sinällään turhaa, sillä Puopolo oli korjannut Skeptikko-lehdessä olleet tiedot jo paljon aikaisemmin. Muutenkin ammattifilosofin olisi voinut kuvitella kykenevän edes alkeelliseen eettiseen pohdiskeluun siitä, onko tällainen yritys hyökätä vastaväittäjän henkilöä vastaan moraalisesti kestävällä pohjalla vai ei.&nbsp; Keskustelijan argumentin uskottavuus kun ei määräydy koulutuksen mukaan, se opitaan jo lukion filosofian tunnilla.</p><p>Tilanteen huolestuttavin ulottuvuus on tietysti se, että yliopiston henkilökunta ottaa käytössään olevat henkilörekisterit aseiksi nettikeskusteluissa. Herää myös kysymys, onko yliopistojen rekistereissä henkilöturvatunnuksen, osoitteiden ja kurssikavereiden nimien kaltaisia tietoja, joita moraaliltaan rakoileva hallinnollinen auktoriteetti voisi käyttää kiusantekoon? Millaiseen taantumuksen tilaan yliopistot jumittuvat, jos niiden opiskelijat joutuvat pelkäämään henkilökunnan vuotavan henkilökohtaisia tietoja julkisuuteen mustamaalatakseen yleisiä oppirakennelmia haastavia kriitikoita?&nbsp;</p><p>Tapausta seuratessa ei voi välttyä siltä ironiselta mielikuvalta, jossa Puopolo perustellulla kritiikillään edustaa Kopernikuksen ja Galileon kaltaisia edistyksellisiä ajattelijoita siinä, missä tutkintoaan jalustana käyttävä filosofi näyttäytyy lähinnä uskonkappaleisiinsa tukeutuvalta inkvisiittorilta.</p><p>Älkääkä kuvitelko väärin, pidän akatemiaa suuressa arvossa. Ja juuri siksi koen niin epäoikeudenmukaiseksi, että sen äänekkäimmät edustajat ovat paljolti politisoituneita näennäisviisaita, joiden elämäntehtäväksi on muodostunut uskonnollinen suhtautuminen omien ennakkokäsitystensä erehtymättömyyteen. Edes vihjaus siitä, että laadullisen tutkimuksen tuottamissa tuloksissa on merkittäviä ongelmia, johtaa välittömään kirkonkiroukseen ja noitajahtiin. Näin siitä huolimatta, että viime vuosina on saanut hyväksytyn pro gradun pohtimalla <a href="https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/94520/GRADU-1383121752.pdf?sequence=1">epiduraalipuudutuksen patriarkaalista luonnetta</a> ja väitöskirjan <a href="http://www.uta.fi/jkk/ilmoitus.html?id=96917">nettikuvista kollaaseja töhertämällä</a>.</p><p>Akatemian taantuminen poliittisen aktivismin juoksuhaudaksi olisi menetys, jota ei saa päästää tapahtumaan. Akatemian uskottavuuden rapautuminen on oikea ongelma. Ongelma, jota ei voi ratkaista käpertymällä oman mukavuusalueen nurkkaan ja pelottelemalla muut hiljaiseksi.&nbsp;<br />&nbsp;</p><p>Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:<br /><a href="https://www.facebook.com/SammallahtiTere/" target="_blank">FACEBOOK</a><br /><a href="http://www.youtube.com/TereSammallahti" target="_blank">YOUTUBE</a><br /><a href="https://twitter.com/TereSammallahti" target="_blank">TWITTER</a><br /><a href="https://www.instagram.com/terestroika/" target="_blank">INSTA (politiikka)</a><br /><a href="https://www.instagram.com/teresammallahti/" target="_blank">INSTA (vapaa-aika)</a></p><p><br /><a href="http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95961/978-951-44-9535-9.pdf?sequence=1&amp;isAllowed=y">http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95961/978-951-44-9535-9.pdf?sequence=1&amp;isAllowed=y</a><br /><a href="https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/94520/GRADU-1383121752.pdf?sequence=1">https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/94520/GRADU-1383121752.pdf?sequence=1</a><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pari viime päivää Twitterissä on käyty kiivasta keskustelua laadullisen tutkimuksen luotettavuudesta tieteellisen tutkimuksen metodina. Keskustelun aloitti MTV:n toimittaja Ivan Puopolo, jonka valmius keskustella asiasta pysyi jatkuvasti asiallisella linjalla. Harmillisesti aivan liian moni akatemian edustaja sortui vastaväitteissään erilaisiin argumentaatiovirheisiin, kuten auktoriteettiin vetoamiseen ja argumentointiin henkilöä vastaan.

Kenties äänekkäin Puopoloa haukkunut akatemian edustaja oli Tampereen yliopiston apulaisprofessori ja filosofi Panu Raatikainen, jonka poliittinen asenteellisuus esimerkiksi feminismikriitikkoja tai ketä tahansa markkinaliberaalia kohtaan on jokaiselle twitteristille tuttu juttu. Tampereen yliopiston työntekijänä Raatikaisella on sattumoisin, Twitterin lisäksi, myös pääsy oppilaitoksen opiskelijarekisteriin.

Niinpä Raatikainen tehosti henkilöön käyvää viestiään julkaisemalla tietoja Puopolon opintorekisteristä maalatakseen hänestä kuvaa epärehellisenä ja epäluotettavana keskustelijana. Toki huomio Puopolon tieteenfilosofian opinnoista oli oikea, mutta sinällään turhaa, sillä Puopolo oli korjannut Skeptikko-lehdessä olleet tiedot jo paljon aikaisemmin. Muutenkin ammattifilosofin olisi voinut kuvitella kykenevän edes alkeelliseen eettiseen pohdiskeluun siitä, onko tällainen yritys hyökätä vastaväittäjän henkilöä vastaan moraalisesti kestävällä pohjalla vai ei.  Keskustelijan argumentin uskottavuus kun ei määräydy koulutuksen mukaan, se opitaan jo lukion filosofian tunnilla.

Tilanteen huolestuttavin ulottuvuus on tietysti se, että yliopiston henkilökunta ottaa käytössään olevat henkilörekisterit aseiksi nettikeskusteluissa. Herää myös kysymys, onko yliopistojen rekistereissä henkilöturvatunnuksen, osoitteiden ja kurssikavereiden nimien kaltaisia tietoja, joita moraaliltaan rakoileva hallinnollinen auktoriteetti voisi käyttää kiusantekoon? Millaiseen taantumuksen tilaan yliopistot jumittuvat, jos niiden opiskelijat joutuvat pelkäämään henkilökunnan vuotavan henkilökohtaisia tietoja julkisuuteen mustamaalatakseen yleisiä oppirakennelmia haastavia kriitikoita? 

Tapausta seuratessa ei voi välttyä siltä ironiselta mielikuvalta, jossa Puopolo perustellulla kritiikillään edustaa Kopernikuksen ja Galileon kaltaisia edistyksellisiä ajattelijoita siinä, missä tutkintoaan jalustana käyttävä filosofi näyttäytyy lähinnä uskonkappaleisiinsa tukeutuvalta inkvisiittorilta.

Älkääkä kuvitelko väärin, pidän akatemiaa suuressa arvossa. Ja juuri siksi koen niin epäoikeudenmukaiseksi, että sen äänekkäimmät edustajat ovat paljolti politisoituneita näennäisviisaita, joiden elämäntehtäväksi on muodostunut uskonnollinen suhtautuminen omien ennakkokäsitystensä erehtymättömyyteen. Edes vihjaus siitä, että laadullisen tutkimuksen tuottamissa tuloksissa on merkittäviä ongelmia, johtaa välittömään kirkonkiroukseen ja noitajahtiin. Näin siitä huolimatta, että viime vuosina on saanut hyväksytyn pro gradun pohtimalla epiduraalipuudutuksen patriarkaalista luonnetta ja väitöskirjan nettikuvista kollaaseja töhertämällä.

Akatemian taantuminen poliittisen aktivismin juoksuhaudaksi olisi menetys, jota ei saa päästää tapahtumaan. Akatemian uskottavuuden rapautuminen on oikea ongelma. Ongelma, jota ei voi ratkaista käpertymällä oman mukavuusalueen nurkkaan ja pelottelemalla muut hiljaiseksi. 
 

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)


http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95961/978-951-44-9535-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y
https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/94520/GRADU-1383121752.pdf?sequence=1
 

]]>
19 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274944-kun-henkilokohtaisista-tiedoista-tehdaan-ammuksia-some-riitelyyn#comments Ivan Puopolo Panu Raatikainen Tampereen yliopisto Tere Sammallahti Tiede Tue, 23 Apr 2019 10:37:37 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274944-kun-henkilokohtaisista-tiedoista-tehdaan-ammuksia-some-riitelyyn
Kari Enqvistin “lähetyskäsky” järkiperäisyyden edistämiseksi koskee kaikkia http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273931-kari-enqvistin-lahetyskasky-jarkiperaisyyden-edistamiseksi-koskee-kaikkia <p>&nbsp;</p> <p><em>&ldquo;Siksi kehotan tutkijoita: vyöttäkää kupeenne, ottakaa sauvanne ja lähtekää julkisuuteen.&nbsp; Menkää&nbsp; ja tehkää poliitikot ja kaikki kansa opetuslapsiksenne. Kastakaa heitä järkiperäisen ajattelun nimeen ja opettakaa heille kriittisyyttä.&rdquo;</em></p> <p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;(Kari Enqvist 9.4.2019/Yle.fi)</p> <p>&nbsp;</p> <p>Kari Enqvistin kolumni Yle:n sivuilla on osuva ja ajankohtainen. Perustavin vaje tämän hetken Suomessa ja yleensä maapallolla koskee totisesti järkiperäistä, kriittistä ajattelua ja keskustelua ongelmista sekä kehittämistarpeista.</p> <p>Historia opettaa että kaikkia merkittäviä profeettoja aletaan hyvin pian tulkita. Seuraavassa on muutamia omia tulkintojani ja lisäyksiä Enqvistin &ldquo;lähetyskäskyyn&rdquo;.</p> <p>Enqvist tarkoittaa mielestäni järkiperäisellä ajattelulla nimenomaan modernin tieteen mukaista ajattelua, ei sen esikopernikaalisia versioita, joita käytetään edelleen kiusallisen yleisesti monien ei-luonnontieteiden piirissä ja jotka eivät pidä kokeita ja käytäntöä tärkeinä vaan painottavat ilman apuvälineitä, kvantitatiivista vertailua, järkiperäistä päättelyä, abstraktioita ja matematiikkaa tehtävää &quot;fundeerailua&quot;. Enqvist on arvioni mukaan joutunut jättämään tämän täsmennyksen pois ettei tulisi liian pitkä kirjoitus. Asian kirkastamiseksi vielä toinen sitaatti:</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>&ldquo;Moderni tiede ei ole syntynyt empiiristen havaintojen yleistämisestä, vaan abstraktioihin kykenevän analyysin pohjalta. Tällainen analyysi kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen.&rdquo;</em></p> <p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;(Paolo Rossi: Modernin tieteen synty Euroopassa, s 29.)</p> <p>&nbsp;</p> <p>On hyvä muistaa, että esimerkiksi nykyinen aineellinen hyvinvointi, kehittynyt lääketiede sekä oikeusvaltio ovat nimenomaan modernin tieteen tuotoksia. Ne perustuvat siihen,että kyetään luopumaan uskosta välittömään kokemukseen tai intuitioon, jos kriittinen ja huolellinen tarkastelu sellaiseen päätelmään johtaa. Tästä hyvä ja kaikille tuttu esimerkki on, että tiedämme ja uskomme että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin, vaikka arkinen kokemuksemme kertoo päinvastaista.</p> <p>Päätoimisilla tutkijoilla on varmaankin erityinen vastuu kriittisen ajattelun edistämisessä ja esimerkin näyttämisessä. Vastuu ja velvoite tällaiseen on silti meillä kaikilla muillakin.</p> <p>Erityisen iso vastuu on tietenkin kaikenlaisilla opettajilla (lastentarhanopettajat erityisen tärkeitä, koska kriittinen ajattelu ja hyvät tavat kuuluvat samaan pakettiin) ja toimittajilla.</p> <p>Vastuu on kuitenkin myös kaikilla kansakoulun tai peruskoulun läpäisseillä sekä jokaisella muuten vain, sillä kyky kriittiseen ajatteluun on yksi lajimme välttämättömistä menestystekijöistä.</p> <p>Kaikissa ammateissa ja tehtävissä voi kaiken lisäksi hyödyntää modernin tieteen menetelmiä. Itse asiassa hyvin iso osa soveltaa modernin tieteen lähestymistapaa &nbsp;menestyksellisesti työhönsä tai muuhun toimintaansa jo nyt, vaikka ei asiaa selkeästi itse tiedosta.</p> <p>Modernin tieteen mukainen ajattelu voi ja saa olla myös hauskaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että tiede on niin tärkeä asia että sitä ei saa eikä voi jättää vain totisille tutkijoille, kuten <strong>Anto Leikola</strong> on nasevasti todennut.</p> <p>Hyvää kirjallisuutta moderniin tieteeseen perustuvan lähestymistavan tueksi ja innoitukseksi on paljon tarjolla.</p> <p>Hyvään alkuun pääsee esimerkiksi lukemalla <strong>Anto Leikolan</strong> esseekirjoja, kuten Naurun biologiaa ja Kätilösammakon arvoitus, <strong>Kari Enqvistin</strong> lukuisia populaarikirjoja tai <strong>Esko Valtaojan</strong> populaarikirjoja..</p> <p>&nbsp;</p> <p>**</p> <p>&nbsp;</p> <p>PS Huomaan nyt edellä olevan kirjoittamisen jälkeen, että jossain määrin pyrin (tahtomattani) kiilaamaan profeetan sanojen selittäjänä Paavalin tai Lutherin paikalle.</p> <p>Tämä hymiöön oikeuttava havainto avautunee kaikille, jotka tuntevat edes pääpiirteet kristinuskon ja sen muutamien isojen reformaatiovaiheiden historiasta.&nbsp; Enqvist hallitsee aihepiirin niin hyvin että hän sopisi tietojensa puolesta arkkipiispaksi, taipumus uskonnolliseen uskomiseen taitaa tosin puuttua. Joka tapauksessa hän tuntee teologiaa paljon paremmin kuin fysiikasta gradunsa tehnyt pitkäaikainen 1800-luvun arkkipiispa Edvard Bergenheim tunsi teologiaa.</p> <p>Viimeksi mainittu tieto perustuu professori <strong>Kyllikki Tiensuun</strong> erinomaiseen väitöskirjaan Bergenheimistä (Tiensuu Kyllikki:&nbsp;<strong>Edvard Bergenheim - toiminta koulumiehenä ja arkkipiispana vuoteen 1863. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1985.)&nbsp;</strong>Teologisen tiedekunnan piirissä tehdään oikein hyvää, pätevää ja kiinnostavaa tiedettä, se on myönnettävä myös uskonasioista toista mieltä olevien.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

“Siksi kehotan tutkijoita: vyöttäkää kupeenne, ottakaa sauvanne ja lähtekää julkisuuteen.  Menkää  ja tehkää poliitikot ja kaikki kansa opetuslapsiksenne. Kastakaa heitä järkiperäisen ajattelun nimeen ja opettakaa heille kriittisyyttä.”

                                                                                                                               (Kari Enqvist 9.4.2019/Yle.fi)

 

Kari Enqvistin kolumni Yle:n sivuilla on osuva ja ajankohtainen. Perustavin vaje tämän hetken Suomessa ja yleensä maapallolla koskee totisesti järkiperäistä, kriittistä ajattelua ja keskustelua ongelmista sekä kehittämistarpeista.

Historia opettaa että kaikkia merkittäviä profeettoja aletaan hyvin pian tulkita. Seuraavassa on muutamia omia tulkintojani ja lisäyksiä Enqvistin “lähetyskäskyyn”.

Enqvist tarkoittaa mielestäni järkiperäisellä ajattelulla nimenomaan modernin tieteen mukaista ajattelua, ei sen esikopernikaalisia versioita, joita käytetään edelleen kiusallisen yleisesti monien ei-luonnontieteiden piirissä ja jotka eivät pidä kokeita ja käytäntöä tärkeinä vaan painottavat ilman apuvälineitä, kvantitatiivista vertailua, järkiperäistä päättelyä, abstraktioita ja matematiikkaa tehtävää "fundeerailua". Enqvist on arvioni mukaan joutunut jättämään tämän täsmennyksen pois ettei tulisi liian pitkä kirjoitus. Asian kirkastamiseksi vielä toinen sitaatti:

 

“Moderni tiede ei ole syntynyt empiiristen havaintojen yleistämisestä, vaan abstraktioihin kykenevän analyysin pohjalta. Tällainen analyysi kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen.”

                                                   (Paolo Rossi: Modernin tieteen synty Euroopassa, s 29.)

 

On hyvä muistaa, että esimerkiksi nykyinen aineellinen hyvinvointi, kehittynyt lääketiede sekä oikeusvaltio ovat nimenomaan modernin tieteen tuotoksia. Ne perustuvat siihen,että kyetään luopumaan uskosta välittömään kokemukseen tai intuitioon, jos kriittinen ja huolellinen tarkastelu sellaiseen päätelmään johtaa. Tästä hyvä ja kaikille tuttu esimerkki on, että tiedämme ja uskomme että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin, vaikka arkinen kokemuksemme kertoo päinvastaista.

Päätoimisilla tutkijoilla on varmaankin erityinen vastuu kriittisen ajattelun edistämisessä ja esimerkin näyttämisessä. Vastuu ja velvoite tällaiseen on silti meillä kaikilla muillakin.

Erityisen iso vastuu on tietenkin kaikenlaisilla opettajilla (lastentarhanopettajat erityisen tärkeitä, koska kriittinen ajattelu ja hyvät tavat kuuluvat samaan pakettiin) ja toimittajilla.

Vastuu on kuitenkin myös kaikilla kansakoulun tai peruskoulun läpäisseillä sekä jokaisella muuten vain, sillä kyky kriittiseen ajatteluun on yksi lajimme välttämättömistä menestystekijöistä.

Kaikissa ammateissa ja tehtävissä voi kaiken lisäksi hyödyntää modernin tieteen menetelmiä. Itse asiassa hyvin iso osa soveltaa modernin tieteen lähestymistapaa  menestyksellisesti työhönsä tai muuhun toimintaansa jo nyt, vaikka ei asiaa selkeästi itse tiedosta.

Modernin tieteen mukainen ajattelu voi ja saa olla myös hauskaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että tiede on niin tärkeä asia että sitä ei saa eikä voi jättää vain totisille tutkijoille, kuten Anto Leikola on nasevasti todennut.

Hyvää kirjallisuutta moderniin tieteeseen perustuvan lähestymistavan tueksi ja innoitukseksi on paljon tarjolla.

Hyvään alkuun pääsee esimerkiksi lukemalla Anto Leikolan esseekirjoja, kuten Naurun biologiaa ja Kätilösammakon arvoitus, Kari Enqvistin lukuisia populaarikirjoja tai Esko Valtaojan populaarikirjoja..

 

**

 

PS Huomaan nyt edellä olevan kirjoittamisen jälkeen, että jossain määrin pyrin (tahtomattani) kiilaamaan profeetan sanojen selittäjänä Paavalin tai Lutherin paikalle.

Tämä hymiöön oikeuttava havainto avautunee kaikille, jotka tuntevat edes pääpiirteet kristinuskon ja sen muutamien isojen reformaatiovaiheiden historiasta.  Enqvist hallitsee aihepiirin niin hyvin että hän sopisi tietojensa puolesta arkkipiispaksi, taipumus uskonnolliseen uskomiseen taitaa tosin puuttua. Joka tapauksessa hän tuntee teologiaa paljon paremmin kuin fysiikasta gradunsa tehnyt pitkäaikainen 1800-luvun arkkipiispa Edvard Bergenheim tunsi teologiaa.

Viimeksi mainittu tieto perustuu professori Kyllikki Tiensuun erinomaiseen väitöskirjaan Bergenheimistä (Tiensuu Kyllikki: Edvard Bergenheim - toiminta koulumiehenä ja arkkipiispana vuoteen 1863. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1985.) Teologisen tiedekunnan piirissä tehdään oikein hyvää, pätevää ja kiinnostavaa tiedettä, se on myönnettävä myös uskonasioista toista mieltä olevien.

 

]]>
9 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273931-kari-enqvistin-lahetyskasky-jarkiperaisyyden-edistamiseksi-koskee-kaikkia#comments Järkiperäisyys Kriittisyys Siksitiede Tiede Tutkimus Wed, 10 Apr 2019 05:01:15 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273931-kari-enqvistin-lahetyskasky-jarkiperaisyyden-edistamiseksi-koskee-kaikkia
Suomalainen tutkimus maailman huipulle http://pekkarantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273809-suomalainen-tutkimus-maailman-huipulle <p>Kaiken koulutuksen tulee avata eikä rajata yksilön tulevaisuuden mahdollisuuksia. Suomen peruskoulujärjestelmä on yksi maailman parhaista. Se ansaitsee jatkokseen myös huipputason keski- ja korkea-asteen koulutuksen. Koulutuksen huipulla on yliopistolaitos, joka huolehtii täysin uuden tiedon tuottamisesta. Yliopistojen ja tutkimuksen rahoitus on valitettavasti ollut hyvin vaihtelevaa. Yliopistojen rahoitusta on leikattu eivätkä huipputason tutkimusryhmät voi luottaa tulevaan, mikä vähentää tutkimustyön mielekkyyttä ratkaisevasti. Tutkijat toimivat usein täysin tutkimusapurahojen varassa.</p><p>Seuraavan eduskunnan tulee panostaa huomattavasti enemmän tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen laadun varmistamiseen ja näin palauttaa arvostus suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Suomen tulevaisuuden kannalta ei riitä, että teemme asioita yhtä hyvin kuin muut. Tavoitteena täytyy olla, että teemme asioita muita paremmin. Ainoastaan huipputason tutkimus antaa tähän mahdollisuuden.</p><p>Eduskunnan tulee harkita tiede- ja innovaatioministeriön perustamista ylimmän opetuksen ja tutkimuksen edellytysten kehittämiseksi. Yliopistojen perusrahoitus tulee nostaa riittävälle tasolle, jonka avulla voidaan saada tutkijakoulutus- ja senioritutkijan paikkoja.</p><p>Soveltava tutkimus on tärkeää, jotta tieteen tulokset voidaan kaupallistaa. Tasokas soveltava tutkimus vaatii kuitenkin rinnalleen korkealaatuista perustutkimusta. Tämä on valitettavasti maassamme laiminlyöty alue eikä siihen saa avuksi yritysrahoitusta, vaikka korkealaatuista perustutkimusta tekeviä tutkimusryhmiä tulisi nimenomaan palkita. Mikäli tutkimustyö ei ole Suomessa mielekästä ja kannattavaa, menetämme lisää huippututkijoita. Samalla kadotamme mahdollisuuden kaupallistaa suomalaisia innovaatioita sekä niiden viennin kansainvälisille markkinoille. Aivovienti on suomalaisen yhteiskunnan haaste. Meillä ei ole varaa siihen, että nuoret lahjakkaat tutkijat asettuvat pysyvästi ulkomaille, vaan maailmanluokan tutkijoille on löydyttävä paikkoja myös Suomesta. Tutkimus tulee nähdä investointina tulevaisuuteen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kaiken koulutuksen tulee avata eikä rajata yksilön tulevaisuuden mahdollisuuksia. Suomen peruskoulujärjestelmä on yksi maailman parhaista. Se ansaitsee jatkokseen myös huipputason keski- ja korkea-asteen koulutuksen. Koulutuksen huipulla on yliopistolaitos, joka huolehtii täysin uuden tiedon tuottamisesta. Yliopistojen ja tutkimuksen rahoitus on valitettavasti ollut hyvin vaihtelevaa. Yliopistojen rahoitusta on leikattu eivätkä huipputason tutkimusryhmät voi luottaa tulevaan, mikä vähentää tutkimustyön mielekkyyttä ratkaisevasti. Tutkijat toimivat usein täysin tutkimusapurahojen varassa.

Seuraavan eduskunnan tulee panostaa huomattavasti enemmän tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen laadun varmistamiseen ja näin palauttaa arvostus suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Suomen tulevaisuuden kannalta ei riitä, että teemme asioita yhtä hyvin kuin muut. Tavoitteena täytyy olla, että teemme asioita muita paremmin. Ainoastaan huipputason tutkimus antaa tähän mahdollisuuden.

Eduskunnan tulee harkita tiede- ja innovaatioministeriön perustamista ylimmän opetuksen ja tutkimuksen edellytysten kehittämiseksi. Yliopistojen perusrahoitus tulee nostaa riittävälle tasolle, jonka avulla voidaan saada tutkijakoulutus- ja senioritutkijan paikkoja.

Soveltava tutkimus on tärkeää, jotta tieteen tulokset voidaan kaupallistaa. Tasokas soveltava tutkimus vaatii kuitenkin rinnalleen korkealaatuista perustutkimusta. Tämä on valitettavasti maassamme laiminlyöty alue eikä siihen saa avuksi yritysrahoitusta, vaikka korkealaatuista perustutkimusta tekeviä tutkimusryhmiä tulisi nimenomaan palkita. Mikäli tutkimustyö ei ole Suomessa mielekästä ja kannattavaa, menetämme lisää huippututkijoita. Samalla kadotamme mahdollisuuden kaupallistaa suomalaisia innovaatioita sekä niiden viennin kansainvälisille markkinoille. Aivovienti on suomalaisen yhteiskunnan haaste. Meillä ei ole varaa siihen, että nuoret lahjakkaat tutkijat asettuvat pysyvästi ulkomaille, vaan maailmanluokan tutkijoille on löydyttävä paikkoja myös Suomesta. Tutkimus tulee nähdä investointina tulevaisuuteen.

]]>
0 2019 eduskuntavaalit Tiede Tulevaisuus Tutkimus Mon, 08 Apr 2019 17:50:33 +0000 Pekka Rantanen http://pekkarantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273809-suomalainen-tutkimus-maailman-huipulle
Hallitus ja koulutususkovaiset eivät ”panneet” yliopistoja kuntoon http://ottokorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273441-hallitus-ja-koulutususkovaiset-eivat-panneet-yliopistoja-kuntoon <p>Moni politiikkaa vähääkään seuraava muistaa elävästi videoilta välittyneen hengen, joka vallitsi Keskustapuolueen vuoden 2015 vaaliristeilyllä. Hurmioitunut risteilyväki tanssi ja lauloi innoissaan panevansa Suomen kuntoon. Juha Sipilä oli kuin messias, joka insinööritaidollaan mullistaa Suomen politiikan ja luuttuaa tehottoman hallintokoneiston puhtaaksi, pelastaen samalla koko Suomen tulevaisuuden. Nyt jopa surullisenkuuluisaksi mielletty Suomi kuntoon -vaalimainoslaulu on ehtinyt kasvaa yli neljän vuoden ikäiseksi. Suomea ei pantu kuntoon, hallituskin ehti erota. Varsinkaan tiede ei voi Suomessa hyvin.</p> <p>Etenkin niin kutsutut koulutusleikkaukset ovat olleet massiivisen kritiikin aiheena. Rahoituksen määrä itsessään on noussut suurimmaksi puheenaiheeksi. Vaikka pidän syntynyttä arvostelua sinällään hyvin aiheellisena, on eräs mielestäni vieläkin merkittävämpi vääryys jäänyt huomioimatta. Tähän virheeseen syyllistyneet eivät majaile ainoastaan Arkadianmäellä. Viime eduskuntavaalien alla <em>Koulutuslupaus-kampanja</em> teki suunnatonta harmia yliopistoinstituutiolle levittämällä sanomaa, jossa painotetaan yliopistojen koulutuksellista merkitystä tutkimuksen sijaan. Kampanjan sivuilla todettiin:</p> <p><em>&rdquo;Koulutus on tutkitusti eniten hyvinvointia ja talouskasvua tuottava yksittäinen tekijä. Vain riittävästi resursoitu ja laadukas korkeakoulutus tuottaa osaamista, jolla pystymme luomaan innovaatioita ja vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Innovaatiot luovat talouskasvua, hyvinvointia ja työpaikkoja. Näin huolehdimme kansainvälisestä kilpailukyvystä ja nostamme Suomen takaisin jaloilleen suosta, johon olemme vajonneet.&rdquo;</em></p> <p>Tämän näkökulman omaksuva päätyy helposti virheelliseen käsitykseen yliopiston tarkoituksesta. Liike-elämän innovaatioiden kanssa sillä ei ole tekemistä, talouskasvun moottoriksi sitä ei sovi asettaa. Yliopisto ei ole koulutustehdas, jonka tehtävä olisi tuottaa mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti maistereita liukuhihnalta. Yliopisto on alkuperäisen merkityksen mukaan peremmiltään yhteisö, joka tavoittelee totuutta. Voisikin sanoa, että yliopistoinstituution tarkoitus on tehdä tuntemattomasta tunnettu. Kun yliopiston uudeksi missioksi mielletään erilaisten innovaatioiden kehittely ja talouden palveleminen, ollaan siirrytty valitettavan kauas varsinaisesta tieteentekemisestä. On erittäin harmillista, että Suomen ylioppilaskuntien liitto lähti mukaan tähän keskusteluun, jossa yliopisto alennettiin (taloutta palvelevaksi) kouluksi.</p> <p>Kun tämä virheellinen käsitys yliopiston roolista sai tilaa, on yliopistoilta ollut myös erittäin helppo leikata. Kun yliopisto mielletään taloutta palvelevaksi tuotantolaitokseksi, tulee sitä kohdella nimenomaan tuotantolaitoksena. Ja muihin tuotantolaitoksiin verrattunahan yliopistot ovat erittäin tehottomia! Suomalaiset yliopistot etenkin, jos entistä hallitustamme on uskominen. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi <em>avoimessa kirjeessä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johdolle</em> <em>27.10.2015</em> seuraavaa:</p> <p><em>&rdquo;Kansainvälinen vertailu osoittaa, että resurssien puute ei ole keskeinen ongelmamme, vaan niiden tehoton hyödyntäminen. Saamme samalle rahalle vähemmän vastinetta yhteiskunnan hyödyksi kuin tärkeimmät verrokkimaamme.&rdquo;</em></p> <p>Tuotantolaitoksia johdetaan juuri näin. Pyritään saavuttamaan mahdollisimman suuri tuotto mahdollisimman pienillä kuluilla. Rationaalisuus on viety loppuun asti, eikä muulle ole sijaa. Tieteelle tämä näkökulma on tuhoisa. Tieteentekeminen ei ole pelkästään järkeilyä ja olemassa olevan tiedon pidemmälle järkeistämistä. Mitä kaikkea olisikaan jäänyt tutkimatta, jos tiedettä olisi tehty mahdollisimman tehokkaasti?</p> <p>Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa aurinkokeskeisen maailmankuvan syntymisen ja vakiintumisen. Fairfieldin yliopiston filosofian professori Richard DeWitt on korostanut uusplatonistisen maailmankäsityksen merkitystä Nikolaus Kopernikuksen ja Johannes Keplerin tuotoksissa. Heillä ei ollut mitään järkisyytä poiketa aikansa maakeskeisestä valtavirrasta, mutta heidän tieteelliset saavutukset vaativat auringon (Jumalan) asettamista universumin keskipisteeksi. Kopernikuksen aurinkokeskeinen malli mullisti tähtitieteen. Kepler pyrki todistamaan geometrian avulla universumin rakenteen Jumalan suunnittelemaksi ja päätyi sitä kautta suuriin läpimurtoihin, huomaten muun muassa planeettojen liikeratojen noudattavan ympyrän sijaan ellipsin muotoa.</p> <p>Nämä esimerkit näyttävät hyvin käytännössä, miten uutta tietoa on saavutettu. Ihmisjärki ei ole kyennyt löytämään totuutta, minkä vuoksi saavuttamamme uudet tiedonpalaset sisältävät välttämättä myös mystisen perusosan. Rationaalisuuden absolutismin vaatimus sterilisoi tieteen. Valitettavasti tätä ei ole sisäistetty valtakunnan hallinnon ylimmällä tasolla, eikä edes kaikkien toimesta yliopistoissa.</p> <p>Valtioneuvoston tänä vuonna hyväksymä yliopiston rahoitusmalli vuosille 2021-2024 jatkaa huolestuttavasti samalla tiellä. Yliopistot nähdään siinäkin ensisijaisesti tutkintotehtaina, joiden rahoitus perustuu entistä enemmän tämän funktion hoitamiseen eikä siis tutkimukseen, tiedon ja ymmärryksen tavoitteluun. Painotus on tietenkin nopeassa valmistumisessa ja korkeakoulupaikkojen tehokkaassa käytössä, kuinkas muutenkaan.</p> <p>Nykyajan surullisuutta kuvaakin mitä parhaimmin se, ettei yliopistolle olla sovittamassa kilpailukyvyn vaatteita ainoastaan poliitikkojen, vaan myös opiskelijoiden toimesta. Näin vaalien alla onkin mitä parhain aika pohtia, löytyykö Suomesta tarpeeksi tahtoa palauttamaan yliopistolaitos arvoiseensa asemaan. &nbsp;Mitähän seuraavat neljä vuotta tuovat tullessaan? Rima on nyt asetettu erittäin matalalle. Silti epäilen, ettei sitä niin vaan ylitetä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Moni politiikkaa vähääkään seuraava muistaa elävästi videoilta välittyneen hengen, joka vallitsi Keskustapuolueen vuoden 2015 vaaliristeilyllä. Hurmioitunut risteilyväki tanssi ja lauloi innoissaan panevansa Suomen kuntoon. Juha Sipilä oli kuin messias, joka insinööritaidollaan mullistaa Suomen politiikan ja luuttuaa tehottoman hallintokoneiston puhtaaksi, pelastaen samalla koko Suomen tulevaisuuden. Nyt jopa surullisenkuuluisaksi mielletty Suomi kuntoon -vaalimainoslaulu on ehtinyt kasvaa yli neljän vuoden ikäiseksi. Suomea ei pantu kuntoon, hallituskin ehti erota. Varsinkaan tiede ei voi Suomessa hyvin.

Etenkin niin kutsutut koulutusleikkaukset ovat olleet massiivisen kritiikin aiheena. Rahoituksen määrä itsessään on noussut suurimmaksi puheenaiheeksi. Vaikka pidän syntynyttä arvostelua sinällään hyvin aiheellisena, on eräs mielestäni vieläkin merkittävämpi vääryys jäänyt huomioimatta. Tähän virheeseen syyllistyneet eivät majaile ainoastaan Arkadianmäellä. Viime eduskuntavaalien alla Koulutuslupaus-kampanja teki suunnatonta harmia yliopistoinstituutiolle levittämällä sanomaa, jossa painotetaan yliopistojen koulutuksellista merkitystä tutkimuksen sijaan. Kampanjan sivuilla todettiin:

”Koulutus on tutkitusti eniten hyvinvointia ja talouskasvua tuottava yksittäinen tekijä. Vain riittävästi resursoitu ja laadukas korkeakoulutus tuottaa osaamista, jolla pystymme luomaan innovaatioita ja vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Innovaatiot luovat talouskasvua, hyvinvointia ja työpaikkoja. Näin huolehdimme kansainvälisestä kilpailukyvystä ja nostamme Suomen takaisin jaloilleen suosta, johon olemme vajonneet.”

Tämän näkökulman omaksuva päätyy helposti virheelliseen käsitykseen yliopiston tarkoituksesta. Liike-elämän innovaatioiden kanssa sillä ei ole tekemistä, talouskasvun moottoriksi sitä ei sovi asettaa. Yliopisto ei ole koulutustehdas, jonka tehtävä olisi tuottaa mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti maistereita liukuhihnalta. Yliopisto on alkuperäisen merkityksen mukaan peremmiltään yhteisö, joka tavoittelee totuutta. Voisikin sanoa, että yliopistoinstituution tarkoitus on tehdä tuntemattomasta tunnettu. Kun yliopiston uudeksi missioksi mielletään erilaisten innovaatioiden kehittely ja talouden palveleminen, ollaan siirrytty valitettavan kauas varsinaisesta tieteentekemisestä. On erittäin harmillista, että Suomen ylioppilaskuntien liitto lähti mukaan tähän keskusteluun, jossa yliopisto alennettiin (taloutta palvelevaksi) kouluksi.

Kun tämä virheellinen käsitys yliopiston roolista sai tilaa, on yliopistoilta ollut myös erittäin helppo leikata. Kun yliopisto mielletään taloutta palvelevaksi tuotantolaitokseksi, tulee sitä kohdella nimenomaan tuotantolaitoksena. Ja muihin tuotantolaitoksiin verrattunahan yliopistot ovat erittäin tehottomia! Suomalaiset yliopistot etenkin, jos entistä hallitustamme on uskominen. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi avoimessa kirjeessä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johdolle 27.10.2015 seuraavaa:

”Kansainvälinen vertailu osoittaa, että resurssien puute ei ole keskeinen ongelmamme, vaan niiden tehoton hyödyntäminen. Saamme samalle rahalle vähemmän vastinetta yhteiskunnan hyödyksi kuin tärkeimmät verrokkimaamme.”

Tuotantolaitoksia johdetaan juuri näin. Pyritään saavuttamaan mahdollisimman suuri tuotto mahdollisimman pienillä kuluilla. Rationaalisuus on viety loppuun asti, eikä muulle ole sijaa. Tieteelle tämä näkökulma on tuhoisa. Tieteentekeminen ei ole pelkästään järkeilyä ja olemassa olevan tiedon pidemmälle järkeistämistä. Mitä kaikkea olisikaan jäänyt tutkimatta, jos tiedettä olisi tehty mahdollisimman tehokkaasti?

Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa aurinkokeskeisen maailmankuvan syntymisen ja vakiintumisen. Fairfieldin yliopiston filosofian professori Richard DeWitt on korostanut uusplatonistisen maailmankäsityksen merkitystä Nikolaus Kopernikuksen ja Johannes Keplerin tuotoksissa. Heillä ei ollut mitään järkisyytä poiketa aikansa maakeskeisestä valtavirrasta, mutta heidän tieteelliset saavutukset vaativat auringon (Jumalan) asettamista universumin keskipisteeksi. Kopernikuksen aurinkokeskeinen malli mullisti tähtitieteen. Kepler pyrki todistamaan geometrian avulla universumin rakenteen Jumalan suunnittelemaksi ja päätyi sitä kautta suuriin läpimurtoihin, huomaten muun muassa planeettojen liikeratojen noudattavan ympyrän sijaan ellipsin muotoa.

Nämä esimerkit näyttävät hyvin käytännössä, miten uutta tietoa on saavutettu. Ihmisjärki ei ole kyennyt löytämään totuutta, minkä vuoksi saavuttamamme uudet tiedonpalaset sisältävät välttämättä myös mystisen perusosan. Rationaalisuuden absolutismin vaatimus sterilisoi tieteen. Valitettavasti tätä ei ole sisäistetty valtakunnan hallinnon ylimmällä tasolla, eikä edes kaikkien toimesta yliopistoissa.

Valtioneuvoston tänä vuonna hyväksymä yliopiston rahoitusmalli vuosille 2021-2024 jatkaa huolestuttavasti samalla tiellä. Yliopistot nähdään siinäkin ensisijaisesti tutkintotehtaina, joiden rahoitus perustuu entistä enemmän tämän funktion hoitamiseen eikä siis tutkimukseen, tiedon ja ymmärryksen tavoitteluun. Painotus on tietenkin nopeassa valmistumisessa ja korkeakoulupaikkojen tehokkaassa käytössä, kuinkas muutenkaan.

Nykyajan surullisuutta kuvaakin mitä parhaimmin se, ettei yliopistolle olla sovittamassa kilpailukyvyn vaatteita ainoastaan poliitikkojen, vaan myös opiskelijoiden toimesta. Näin vaalien alla onkin mitä parhain aika pohtia, löytyykö Suomesta tarpeeksi tahtoa palauttamaan yliopistolaitos arvoiseensa asemaan.  Mitähän seuraavat neljä vuotta tuovat tullessaan? Rima on nyt asetettu erittäin matalalle. Silti epäilen, ettei sitä niin vaan ylitetä.

]]>
2 http://ottokorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273441-hallitus-ja-koulutususkovaiset-eivat-panneet-yliopistoja-kuntoon#comments 2019 eduskuntavaalit Koulutusleikkaukset Nuoret ja yliopisto Tiede Thu, 04 Apr 2019 14:40:57 +0000 Otto Korhonen http://ottokorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273441-hallitus-ja-koulutususkovaiset-eivat-panneet-yliopistoja-kuntoon
Saako sanoa? http://katimartinson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272608-saako-sanoa <p>Keskustelukulttuuri on mennyt Suomessa oudoksi. Mielipiteen kertominen julkisesti saa liikkeelle laumat, joiden ainoana pyrkimyksenä tuntuu olevan sanojan vaientaminen. Kaikki kriittiseksi tulkitut kysymyksetkin ovat pahasta. Kun useampi puoluejohtaja näyttää hyväksyvän miljardiluokan käpin lupaustensa ja rahoituskeinojensa välille, on asiasta kysyminen irvailua ja vihapuhetta.</p><p>Yksi mielenkiintoinen ryhmä ovat tieteilijöinä esiintyvät keskustelijat. Puhutaan kyllä tieteentekijän hattu päässä, mutta ajatukset ovat lähes uskonnollista tasoa olevaa ideologista huttua. Objektiivisuus ja lähdekritiikki ovat asioita, joiden perään ei saisi kysellä. Tämä on ihan hullunkurista. Itse olen juuri ymmärtänyt, että näihin asioihin tutkijakoulutus antaa eväitä, jos johonkin.</p><p>Toinen mielenkiintoinen ryhmä ovat verovaroin kustannetun median työntekijät. Etenkin nykyisen päätoimittajan kaudella Yle on vetäytynyt bunkkeriinsa ja yhtiön näkyvimmät keskustelijat on ulkoistettu. Suomessa ei enää ole sopivaa harrastaa mediakritiikkiäkään, eikä sitä varten tarvita ohjelmiakaan. Jos kysyy uutislähteistä tai -kriteereistä, joutuu helposti suljetuksi keskustelun ulkopuolelle &rdquo;trollina&rdquo;.</p><p>On myös tapauksia, joissa kaksi edellistä yhdistyvät. Silloin ei kai oikein mitään tai millään tavalla eriävää mielipidettä saa tuoda esiin. Kuplista rakennetaan tiukempia kuin koskaan. Internetistä piti alunperin tulla demokratian kehto ja kansalaiskeskustelun väylä, mutta se tuntuu nyt erityisen tulehtuneelta dystopialta.</p><p>Mikä on vihapuhetta? Suomessa on esimerkkejä vainoamisesta ja maalittamisesta, joilla ollaan aiheutettu ihan kohtuutonta kärsimystä yksittäisille henkilöille. Meillä on myös provokaatioita, joilla pyritään häiritsemään ja lietsomaan väkivaltaa, jotta voitaisiin itse esiintyä uhrina ja saada marttyyrin kaapua omaan niskaan. Kaikilla tulee olla aidosti mahdollisuus kansalaisoikeuksiensa toteuttamiseen. Ihan kaikkea ei voi sananvapauden nimissä tehdä.</p><p>Vihapuhetta ei kuitenkaan ole se, että ollaan eri mieltä tai että ollaan kriittisiä. Vihapuhetta ei ole argumentaation heikkouksien osoittaminen. Vihapuhetta ei ole olla epäsuositusti jotain mieltä. Vihapuhetta ei ole itsessään edes se, että on suvaitsematon.</p><p>Jo vuosia Euroopassa ja laajemminkin maailmalla populismin ja erityisesti äärioikeiston nousu on nähty demokratian uhkana. Demokratiaa uhkaavana on myös nähty islamisaatio ja kulttuurien törmäyksissä syntyvät arvoristiriidat.</p><p>Demokratian uhkana olisi kuitenkin hyvä tunnistaa myös muunlaisia kehityskulkuja. Suomessakin on useampia puolueita, joiden liepeillä enemmän tai vähemmän hyväksyttynä pyörii anarkistisia, väkivaltaisia ja militantteja ryhmittymiä. Näille kuplille yhteistä on, että tarkoituksen katsotaan pyhittävän keinot ja omaan ryhmittymään sovelletaan erilaisia moraalikäsityksiä kuin vastapuoleen.</p><p>Demokratian uhkana voidaan nähdä valeagendat ja orwellilainen todellisuus. Suvaitsevaiset ovatkin oikeasti pseudosuvaitsevaisia, jotka eivät suvaitse kuin samaa mieltä olevia ja oikealla tavalla eri mielisiä. Keskustelua ei tarvita, koska totuudet saadaan politrukeilta ja niihin uskotaan lähes hengellisellä kulmalla.</p><p>Demokratia tarvitsee itsenäisesti ajattelevia ja omia mielipiteitä muodostavia kansalaisia. Demokratia tarvitsee ihmisiä, jotka kertovat mielipiteensä ja tuovat ajatuksensa julki. Demokratia tarvitsee myös &rdquo;tyhmien&rdquo; puheenvuorojen pitäjiä. Erimieliset vaientamalla ei rakenneta demokratiaa.</p><p>Demokratia tarvitsee myös rehellisyyttä. Jos on pakko ryhtyä ideologisesti tai uskonnollisesti fanaattiseksi, tieteilijän hattu kannattaa riisua päästä. Mediankin on herättävä. Lähdekritiikki ja taustojen tarkastaminen on tarpeen. Sen lisäksi journalismin pitää olla läpinäkyvää ja moniarvoista. Esimerkiksi verovaroin rahoitettu Yle ei nyt näitä edellytyksiä täytä.</p><p>Demokratiaa edellyttää keskustelua. Vastakkainasettelujen ja konfrontaatioiden purkaminen edellyttää keskustelua. Yhteiskunnan rakentaminen edellyttää yhteistyötä myös muiden kuin omien kavereiden kanssa. Suomalainen demokratia kaipaa pelastajakseen rohkeita kansalaisia. Samaan aikaan myös rakenteiden siivoaminen on tarpeen. Sen voisi aloittaa vaikkapa yliopistojen moniarvoisuudesta ja Ylen pilkkomisesta.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Keskustelukulttuuri on mennyt Suomessa oudoksi. Mielipiteen kertominen julkisesti saa liikkeelle laumat, joiden ainoana pyrkimyksenä tuntuu olevan sanojan vaientaminen. Kaikki kriittiseksi tulkitut kysymyksetkin ovat pahasta. Kun useampi puoluejohtaja näyttää hyväksyvän miljardiluokan käpin lupaustensa ja rahoituskeinojensa välille, on asiasta kysyminen irvailua ja vihapuhetta.

Yksi mielenkiintoinen ryhmä ovat tieteilijöinä esiintyvät keskustelijat. Puhutaan kyllä tieteentekijän hattu päässä, mutta ajatukset ovat lähes uskonnollista tasoa olevaa ideologista huttua. Objektiivisuus ja lähdekritiikki ovat asioita, joiden perään ei saisi kysellä. Tämä on ihan hullunkurista. Itse olen juuri ymmärtänyt, että näihin asioihin tutkijakoulutus antaa eväitä, jos johonkin.

Toinen mielenkiintoinen ryhmä ovat verovaroin kustannetun median työntekijät. Etenkin nykyisen päätoimittajan kaudella Yle on vetäytynyt bunkkeriinsa ja yhtiön näkyvimmät keskustelijat on ulkoistettu. Suomessa ei enää ole sopivaa harrastaa mediakritiikkiäkään, eikä sitä varten tarvita ohjelmiakaan. Jos kysyy uutislähteistä tai -kriteereistä, joutuu helposti suljetuksi keskustelun ulkopuolelle ”trollina”.

On myös tapauksia, joissa kaksi edellistä yhdistyvät. Silloin ei kai oikein mitään tai millään tavalla eriävää mielipidettä saa tuoda esiin. Kuplista rakennetaan tiukempia kuin koskaan. Internetistä piti alunperin tulla demokratian kehto ja kansalaiskeskustelun väylä, mutta se tuntuu nyt erityisen tulehtuneelta dystopialta.

Mikä on vihapuhetta? Suomessa on esimerkkejä vainoamisesta ja maalittamisesta, joilla ollaan aiheutettu ihan kohtuutonta kärsimystä yksittäisille henkilöille. Meillä on myös provokaatioita, joilla pyritään häiritsemään ja lietsomaan väkivaltaa, jotta voitaisiin itse esiintyä uhrina ja saada marttyyrin kaapua omaan niskaan. Kaikilla tulee olla aidosti mahdollisuus kansalaisoikeuksiensa toteuttamiseen. Ihan kaikkea ei voi sananvapauden nimissä tehdä.

Vihapuhetta ei kuitenkaan ole se, että ollaan eri mieltä tai että ollaan kriittisiä. Vihapuhetta ei ole argumentaation heikkouksien osoittaminen. Vihapuhetta ei ole olla epäsuositusti jotain mieltä. Vihapuhetta ei ole itsessään edes se, että on suvaitsematon.

Jo vuosia Euroopassa ja laajemminkin maailmalla populismin ja erityisesti äärioikeiston nousu on nähty demokratian uhkana. Demokratiaa uhkaavana on myös nähty islamisaatio ja kulttuurien törmäyksissä syntyvät arvoristiriidat.

Demokratian uhkana olisi kuitenkin hyvä tunnistaa myös muunlaisia kehityskulkuja. Suomessakin on useampia puolueita, joiden liepeillä enemmän tai vähemmän hyväksyttynä pyörii anarkistisia, väkivaltaisia ja militantteja ryhmittymiä. Näille kuplille yhteistä on, että tarkoituksen katsotaan pyhittävän keinot ja omaan ryhmittymään sovelletaan erilaisia moraalikäsityksiä kuin vastapuoleen.

Demokratian uhkana voidaan nähdä valeagendat ja orwellilainen todellisuus. Suvaitsevaiset ovatkin oikeasti pseudosuvaitsevaisia, jotka eivät suvaitse kuin samaa mieltä olevia ja oikealla tavalla eri mielisiä. Keskustelua ei tarvita, koska totuudet saadaan politrukeilta ja niihin uskotaan lähes hengellisellä kulmalla.

Demokratia tarvitsee itsenäisesti ajattelevia ja omia mielipiteitä muodostavia kansalaisia. Demokratia tarvitsee ihmisiä, jotka kertovat mielipiteensä ja tuovat ajatuksensa julki. Demokratia tarvitsee myös ”tyhmien” puheenvuorojen pitäjiä. Erimieliset vaientamalla ei rakenneta demokratiaa.

Demokratia tarvitsee myös rehellisyyttä. Jos on pakko ryhtyä ideologisesti tai uskonnollisesti fanaattiseksi, tieteilijän hattu kannattaa riisua päästä. Mediankin on herättävä. Lähdekritiikki ja taustojen tarkastaminen on tarpeen. Sen lisäksi journalismin pitää olla läpinäkyvää ja moniarvoista. Esimerkiksi verovaroin rahoitettu Yle ei nyt näitä edellytyksiä täytä.

Demokratiaa edellyttää keskustelua. Vastakkainasettelujen ja konfrontaatioiden purkaminen edellyttää keskustelua. Yhteiskunnan rakentaminen edellyttää yhteistyötä myös muiden kuin omien kavereiden kanssa. Suomalainen demokratia kaipaa pelastajakseen rohkeita kansalaisia. Samaan aikaan myös rakenteiden siivoaminen on tarpeen. Sen voisi aloittaa vaikkapa yliopistojen moniarvoisuudesta ja Ylen pilkkomisesta.

 

]]>
5 http://katimartinson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272608-saako-sanoa#comments Demokratia Kuplat Media Tiede Vihapuhe Tue, 26 Mar 2019 11:32:56 +0000 Kati Martinson http://katimartinson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272608-saako-sanoa
Ilmastonmuutos.... lentäminen http://zeieizh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270487-ilmastonmuutos-lentaminen Mortonki, Tässä nyt kovasti kohkataan lentämisestä ja sen päästöistä. Kielletään kaikki-mentaliteetillä. Kuinka iso asia lentäminen on ja kuinka siihen pitäisi suhtautua täällä Suomen tantereella. Mikä on lentoveron hyödyt ja haitat?/ Aloitetaan numeroista. Tilastokeskuksen mukaan kotimaan lennot on 0,2% Suomen päästöistä. Ylen mukaan ne on 5% Suomalaisten lentämisestä. Eli lentämisen päästöt on pieni osa Suomen päästöistä, 1-2% ja ne kuuluu päästökaupan piiriin./ Mikä olisi lentoveron vaikutus asiaan? - Lentäminen vähentyisi jonkin verran, lennot tuskin. - Lentoyhtiöt joutuisivat korvaamaan menetetyt ihmiset lisäämällä business paikkoja, josta seuraa että päästöt per matkustaja nousee. - Suomi on lyhin reitti kauttamatkailussa euroopan ja aasian välillä. Jos vero ei ole EUn yhteinen, niin meidän vero siirtää tätä pidemmille reiteille, jolloin päästöt kasvaa. - Lentojen määrää voi vähentää helpoiten sloteilla ja slottikapasiteetilla. Tarvitaanko me 20 lentoa päivässä Ouluun vai olisiko järkevämpää mennä vain pari lentoa isolla kapasiteetilla? Onko tämmöisiä koneita, jotka lyhyellä matkalla veisi paljon ihmisiä vähillä yksikköpäästöillä? Jos ei ole, voiko semmoisen suunnitella, koska semmoisen kehittämien on huomattavasti helpompaa kuin sähkölentokoneen. - Pitkiä lentoja voi samalla lailla vähentää, kasvattaa paikkamääriä, ei tarvitse lentää joka päivä lisääntyneen kapasiteetin takia. Myös busineksen ja firstin poisto lisää kapasiteettia./ Sama laulu koskee, jos me ainoina muutetaan kerosiinin verotuskäytäntöä./ Referoiden, lentovero on hyvinkin surkeaa surkeampi keino vähentää päästöjä Suomessa. Kokonaispäästöjen vähenemistä ei huomaisi mikroskoopillakaan, tulisi ehkäpä enemmän päästöjä kuin ennen. Toisekseen vero itsessään ei vähennä päästöjä yhtään, vaan sen seuraamukset on se avain. Mulle ei ainakaan tule parempi mieli siitä tai edes päästökompensaatiosta. Ihan saman verran se kone vetää vanaa taivaalle, maksoin siitä mitä vaan./ Ei, en lennä paljoakaan. Kerta vuodessa keskimäärin./ Lentoliikenteen päästöistä mouhoaminen vie vaan huomion muualle niistä oikeasti tärkeistä asioista, missä niitä isoja päästövähennyksiä tehdään, kuten energian tuotannosta./ Valitan kappalejakoa, Editori ja Android eivät ymmärrä toisiaan.<div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> 7 http://zeieizh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270487-ilmastonmuutos-lentaminen#comments Ilmastonmuutos Lentovero Tiede Thu, 28 Feb 2019 08:39:55 +0000 Juha-Matti Hakala http://zeieizh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270487-ilmastonmuutos-lentaminen Westermarckin virhe on tärkeä tunnistaa http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268169-westermarckin-virhe-on-tarkea-tunnistaa <p><strong>Kirjoituksen loppuun on lisätty &quot;tiekartta&quot; sukupuolten tasa-arvoon professorien Green ja Pulkkinen inspiroimana 24.1.2019. Kartan noudattaminen auttaisi toki moneen muuhunkin kehittämistarpeeseen.</strong></p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Timosaari</strong> Niina: <strong>Edvard Westermarck. Totuuden etsijä</strong>. Gaudeamus 2018.&nbsp;</p> <p>Kirja on tekijänsä väitöskirjan populaariversio. Ehdottomasti lukemisen väärti.</p> <p>Westermarck lienee edelleen tunnetuin suomalainen yhteiskuntatieteilijä, joka tunnetaan mm. Westermarck-efektistä eli että hän tunnisti ihmisen biologisen taipumuksen vieroksua insestiä, toisin kuin aikalaisensa Freud, joka ymmärsi asian täysin väärin.</p> <p>Erityisen kiinnostavaa oli kuitenkin löytää tästä kirjasta vahvistus sille, että myös Westermarck teki aivan saman erikoisen virheen kuin ilmeisesti kaikki aikalaisensa ja joka aiheuttaa vahinkoa monella tavalla edelleen tänä päivänä. &nbsp;W. projisoi menneisyyteen virheellisen kuvitelman, että äitien suuri enemmistö ei muka ole osallistunut elannon hankintaan muiden rinnalla (s. 150).</p> <p>Tämä vakava virhekäsitys aiheuttaa edelleen isoja esteitä esimerkiksi naisten tasa-arvolle.</p> <p>Tuo virhekäsitys on ollut ja on ilmeisesti edelleen myös useimpien fundamentalististen (joita usein nimitetään virheellisesti konservatiiveiksi) ja demokratian sekä tasa-arvon vastaisten liikkeiden uskomusjärjestelmän ytimessä.</p> <p>Virhekäsityksen tekee erikoiseksi se, että esimerkiksi suomalaisten naisten ja nimenomaan äitienkin enemmistö on aina osallistunut elannon hankintaan muiden rinnalla, myös Westermarckin elinaikana. Elannon hankintaan osallistumattomuus oli vain äitien vähemmistön melko uusi tapa. Se oli eliitin rouvien erioikeus ennen teollistumista. Teollistumisen alettua hyvinvoinnin kasvu laajensi sen mahdolliseksi ja jaetun uskomuksen mukaiseksi tavaksi myös uuden teollisuustyöväen vaimoille.</p> <p>Virhekäsitys auttoi myös ainakin alkuvaiheessa naisasian ajamista monella tavalla. Se oli myös oikeastaan välttämätön valhe, koska tarjolla ei ollut tehtäviä, jotka olisivat kelvanneet enemmistölle yläluokan rouvista, joilla oli heikko koulutus. Työväenluokan äidit puolestaan olisivat olleet suorastaan hupsuja jos olisivat joukolla ja innolla tunkeneet heille tarjollla olleisiin raskaisiin ja hyvin heikosti palkattuihin töihin ja joita ilmankin perhe selvisi paremmin kuin maalaisserkut.</p> <p>Virhekäsityksen vahvuus tuottaa tai tukee edelleen myös muita virhekäsityksiä. Yksi aika selvä on, että ei tunnisteta ruuhkavuosia, yleensä ja myös äidin osalta, nimenomaan hyvinvoinnin kasvun tuottamaksi moderniksi ilmiöksi. Jos tunnistettaisiin, niin virhekäsitys myös äitien perinteellisestä tehtävästä kirkastuisi ja johtaisi hyvin todennäköisesti etsimään ratkaisua jostain aivan muusta suunnasta, todennäköisesti palkattoman lähiyhteistyön innovatiivisesta kehittämisestä.</p> <p>Rationaalinen ja kestävä ratkaisu ei sovi vallitsevaan, lyhytnäköiseen ja epätieteelliseen ajatteluun, jonka mukaan apu pitäisi löytää oireiden enintään tilapäisestä lieventämisestä tai jopa tilanteen edelleen vaikeuttamisesta eli yhteiskunnan kukkarosta (kunnallinen kotiapu), paluusta vain harvoille mahdolliseen <a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218171-elina-lepomaen-vision-kaksi-heikkoa-kohtaa">piikayhteiskuntaan</a> tai vanhempien entistä ahkerammasta osallistumisesta hoivatöihin, vaikka äidit ja isät ovat jo huimasti enemmän kiinni hoivatöissä kuin koskaan aikaisemmin.&nbsp;&nbsp;</p> <p>Vallitseva ajattelu ja sitä tukeva, Westermarckin jälkeen harhateille ajautunut, vaikuttavuutta tavoitteleva yhteiskuntatiede eivät täytä modernin eurooppalaisen (luonnon)tieteen vaatimuksia.</p> <p>Modernin luonnontieteen <u><a href="https://www.facebook.com/tlampinen/posts/10218484306087489">tärkein piirre</a></u> on, että &nbsp;sille ominaisen lähestymistavan omaksunut tutkija ja maallikkokin &ldquo;kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen.&rdquo;&nbsp;&nbsp;</p> <p>Pitää uskaltaa luottaa matematiikkaan ja kvantitatiivisiin tosiasioihin, toisin kuin esim. <u><a href="https://docs.google.com/document/d/1InnjBshhyJlveMuMI2WcMmxQv-KCJUjLXps78L7nY1A/edit">THL:n ja opetushallituksen johto</a></u> viime joulukuussa.</p> <p>Uskon, että Westermarck, tinkimättömänä totuuden etsijänä, olisi virheen havaittuaan ollut innolla miettimässä, miksi hän erehtyi ja erityisesti, mitä asian näkemisestä totuudenmukaisesti seuraa tai pitäisi seurata.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Tiekartta sukupuolten tasa-arvoon</strong></p> <p>&nbsp;</p> <p>Sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Sarah Green ja sukupuolentutkimuksen professori Tuija Pulkkinen kirjoittivat 23.1.2019 Helsingin Sanomissa:&nbsp;</p> <p><em>&quot;Ennakkokäsitys sukupuolten hierarkiasta eli epätasa-arvosta johtaa sekä tietoisesti että tiedostamatta tapahtuvaan naisten kontrolliin ja huonompaan kohteluun työpaikoilla, kotona, julkisuudessa ja läheissuhteissa...&nbsp; tarvitsemme syvällistä pohdintaa, politiikkaa ja tekoja, jotka johtavat kohti sukupuolten tasa-arvon kulttuuria. Tällä tiellä olemme vasta alussa.&quot;</em></p> <p>Professorit ovat mitä ilmeisimmin oikeassa. Oma kontribuutioni tavoitteen saavuttamiseksi perustuu kokeellisen tutkimuksen/kehittämisen parissa hankittuun asiantuntemukseen. Kokemukseni perustalta totean, että sukupuolten tasa-arvon kulttuurin saavuttaminen edellyttää mitä ilmeisimmin lähityönjaon/lähiyhteistyömallin olennaista muuttamista/joustavoittamista verrattuna nykyiseen,&nbsp; aineellisen hyvinvoinnin voimakkaan kasvun oheisvahinkoluomukseen. Nykyinen toimintamalli on pitkän historian valossa omiaan asettamaan naiset rakenteellisesti huonompaan asemaan.</p> <p>Kaikki muut toimenpiteet, kuten asenteiden muuttamiseen vetoaminen, mielipidetiedustelut tai rahallisten tukijärjestelmien kehittäminen tai kuormituksen tasajaon tavoittelu puolisoiden välillä ovat&nbsp; hyvin tehottomia tai ongelmia jopa kärjistäviä.</p> <p>Aivan aluksi on kuitenkin päivitettävä ja omaksuttava riittävän laajasti tosiasioiden mukainen historiatieto äidin elannon hankintaan osallistumisen ikiaikaisuudesta, ruuhkavuosien moderniudesta ym., kuten olen edellä olevassa kirjoituksessa vaatinut.</p> <p>Tämän etapin jälkeen ovatkin nimenomaan hyväosaiset naiset ratkaisijan paikalla. Tutkimustiedon valossa sosiaaliset tavat eli myös lähityönjaot muuttuvat vain jos he uudesta toimintamallista/sen kehittämisestä innostuvat.</p> <p>Työnjaon/yhteistyömallin korjaamisen ensisijaisuutta perustelen esimerkiksi <u><a href="http://timolampinen.blogspot.com/2014/01/paras-ratkaisu-yllattaa-usein-myos.html">tällä</a> </u>kokeellisen tutkimuksen/kehittämishankkeen kuvauksella.</p> <p>Lisäys 25.1.2019: Syvensin ja laajensin tiekarttakirjoitusta niin paljon että julkaisin aika tavalla erilaisena <u><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268349-tiekartta-sukupuolten-tasa-arvoon">täällä.</a></u></p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kirjoituksen loppuun on lisätty "tiekartta" sukupuolten tasa-arvoon professorien Green ja Pulkkinen inspiroimana 24.1.2019. Kartan noudattaminen auttaisi toki moneen muuhunkin kehittämistarpeeseen.

 

Timosaari Niina: Edvard Westermarck. Totuuden etsijä. Gaudeamus 2018. 

Kirja on tekijänsä väitöskirjan populaariversio. Ehdottomasti lukemisen väärti.

Westermarck lienee edelleen tunnetuin suomalainen yhteiskuntatieteilijä, joka tunnetaan mm. Westermarck-efektistä eli että hän tunnisti ihmisen biologisen taipumuksen vieroksua insestiä, toisin kuin aikalaisensa Freud, joka ymmärsi asian täysin väärin.

Erityisen kiinnostavaa oli kuitenkin löytää tästä kirjasta vahvistus sille, että myös Westermarck teki aivan saman erikoisen virheen kuin ilmeisesti kaikki aikalaisensa ja joka aiheuttaa vahinkoa monella tavalla edelleen tänä päivänä.  W. projisoi menneisyyteen virheellisen kuvitelman, että äitien suuri enemmistö ei muka ole osallistunut elannon hankintaan muiden rinnalla (s. 150).

Tämä vakava virhekäsitys aiheuttaa edelleen isoja esteitä esimerkiksi naisten tasa-arvolle.

Tuo virhekäsitys on ollut ja on ilmeisesti edelleen myös useimpien fundamentalististen (joita usein nimitetään virheellisesti konservatiiveiksi) ja demokratian sekä tasa-arvon vastaisten liikkeiden uskomusjärjestelmän ytimessä.

Virhekäsityksen tekee erikoiseksi se, että esimerkiksi suomalaisten naisten ja nimenomaan äitienkin enemmistö on aina osallistunut elannon hankintaan muiden rinnalla, myös Westermarckin elinaikana. Elannon hankintaan osallistumattomuus oli vain äitien vähemmistön melko uusi tapa. Se oli eliitin rouvien erioikeus ennen teollistumista. Teollistumisen alettua hyvinvoinnin kasvu laajensi sen mahdolliseksi ja jaetun uskomuksen mukaiseksi tavaksi myös uuden teollisuustyöväen vaimoille.

Virhekäsitys auttoi myös ainakin alkuvaiheessa naisasian ajamista monella tavalla. Se oli myös oikeastaan välttämätön valhe, koska tarjolla ei ollut tehtäviä, jotka olisivat kelvanneet enemmistölle yläluokan rouvista, joilla oli heikko koulutus. Työväenluokan äidit puolestaan olisivat olleet suorastaan hupsuja jos olisivat joukolla ja innolla tunkeneet heille tarjollla olleisiin raskaisiin ja hyvin heikosti palkattuihin töihin ja joita ilmankin perhe selvisi paremmin kuin maalaisserkut.

Virhekäsityksen vahvuus tuottaa tai tukee edelleen myös muita virhekäsityksiä. Yksi aika selvä on, että ei tunnisteta ruuhkavuosia, yleensä ja myös äidin osalta, nimenomaan hyvinvoinnin kasvun tuottamaksi moderniksi ilmiöksi. Jos tunnistettaisiin, niin virhekäsitys myös äitien perinteellisestä tehtävästä kirkastuisi ja johtaisi hyvin todennäköisesti etsimään ratkaisua jostain aivan muusta suunnasta, todennäköisesti palkattoman lähiyhteistyön innovatiivisesta kehittämisestä.

Rationaalinen ja kestävä ratkaisu ei sovi vallitsevaan, lyhytnäköiseen ja epätieteelliseen ajatteluun, jonka mukaan apu pitäisi löytää oireiden enintään tilapäisestä lieventämisestä tai jopa tilanteen edelleen vaikeuttamisesta eli yhteiskunnan kukkarosta (kunnallinen kotiapu), paluusta vain harvoille mahdolliseen piikayhteiskuntaan tai vanhempien entistä ahkerammasta osallistumisesta hoivatöihin, vaikka äidit ja isät ovat jo huimasti enemmän kiinni hoivatöissä kuin koskaan aikaisemmin.  

Vallitseva ajattelu ja sitä tukeva, Westermarckin jälkeen harhateille ajautunut, vaikuttavuutta tavoitteleva yhteiskuntatiede eivät täytä modernin eurooppalaisen (luonnon)tieteen vaatimuksia.

Modernin luonnontieteen tärkein piirre on, että  sille ominaisen lähestymistavan omaksunut tutkija ja maallikkokin “kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen.”  

Pitää uskaltaa luottaa matematiikkaan ja kvantitatiivisiin tosiasioihin, toisin kuin esim. THL:n ja opetushallituksen johto viime joulukuussa.

Uskon, että Westermarck, tinkimättömänä totuuden etsijänä, olisi virheen havaittuaan ollut innolla miettimässä, miksi hän erehtyi ja erityisesti, mitä asian näkemisestä totuudenmukaisesti seuraa tai pitäisi seurata.

 

Tiekartta sukupuolten tasa-arvoon

 

Sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Sarah Green ja sukupuolentutkimuksen professori Tuija Pulkkinen kirjoittivat 23.1.2019 Helsingin Sanomissa: 

"Ennakkokäsitys sukupuolten hierarkiasta eli epätasa-arvosta johtaa sekä tietoisesti että tiedostamatta tapahtuvaan naisten kontrolliin ja huonompaan kohteluun työpaikoilla, kotona, julkisuudessa ja läheissuhteissa...  tarvitsemme syvällistä pohdintaa, politiikkaa ja tekoja, jotka johtavat kohti sukupuolten tasa-arvon kulttuuria. Tällä tiellä olemme vasta alussa."

Professorit ovat mitä ilmeisimmin oikeassa. Oma kontribuutioni tavoitteen saavuttamiseksi perustuu kokeellisen tutkimuksen/kehittämisen parissa hankittuun asiantuntemukseen. Kokemukseni perustalta totean, että sukupuolten tasa-arvon kulttuurin saavuttaminen edellyttää mitä ilmeisimmin lähityönjaon/lähiyhteistyömallin olennaista muuttamista/joustavoittamista verrattuna nykyiseen,  aineellisen hyvinvoinnin voimakkaan kasvun oheisvahinkoluomukseen. Nykyinen toimintamalli on pitkän historian valossa omiaan asettamaan naiset rakenteellisesti huonompaan asemaan.

Kaikki muut toimenpiteet, kuten asenteiden muuttamiseen vetoaminen, mielipidetiedustelut tai rahallisten tukijärjestelmien kehittäminen tai kuormituksen tasajaon tavoittelu puolisoiden välillä ovat  hyvin tehottomia tai ongelmia jopa kärjistäviä.

Aivan aluksi on kuitenkin päivitettävä ja omaksuttava riittävän laajasti tosiasioiden mukainen historiatieto äidin elannon hankintaan osallistumisen ikiaikaisuudesta, ruuhkavuosien moderniudesta ym., kuten olen edellä olevassa kirjoituksessa vaatinut.

Tämän etapin jälkeen ovatkin nimenomaan hyväosaiset naiset ratkaisijan paikalla. Tutkimustiedon valossa sosiaaliset tavat eli myös lähityönjaot muuttuvat vain jos he uudesta toimintamallista/sen kehittämisestä innostuvat.

Työnjaon/yhteistyömallin korjaamisen ensisijaisuutta perustelen esimerkiksi tällä kokeellisen tutkimuksen/kehittämishankkeen kuvauksella.

Lisäys 25.1.2019: Syvensin ja laajensin tiekarttakirjoitusta niin paljon että julkaisin aika tavalla erilaisena täällä.

 

 

]]>
20 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268169-westermarckin-virhe-on-tarkea-tunnistaa#comments Sukupuolten tasa-arvo Tiede Tutkimus Vaikuttavuus Westermarck Tue, 22 Jan 2019 05:53:46 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268169-westermarckin-virhe-on-tarkea-tunnistaa
Sipilän hallitus: yksityiset tiedot myydään - julkiset hävitetään? http://hautakangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264824-sipilan-hallitus-yksityiset-tiedot-myydaan-julkiset-havitetaan <p>Tänään julkaistussa Uuden Suomen uutisessa nostetaan lopulta kunnolla esiin epäkohta, johon me aktivistit kiinnitimme huomiota jo yli kuukausi sitten: <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/265765-suomen-valtion-suunnitelmista-loytyi-isoveljen-marka-uni-tietosuojavaltuutettu">Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko on kuin &rdquo;isoveljen märkä uni&rdquo;.</a></p><p>Tietosuojavaltuutettu Aarnio puuttui asiaan <a href="https://tietosuoja.fi/artikkeli/-/asset_publisher/pyha-kayttotarkoitussidonnaisuus">blogissaan jo 23.10</a>.</p><p><a href="http://hautakangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262752-tekoaly-seulomaan-tietojasi-sosiaalinen-pisteytysjarjestelma-suomeenkin">Oma kirjoitukseni </a>asiasta on nähtävästi julkaistu Puheenvuorossa jo 18.10.</p><p>Hallituksen oudoimpiin hankkeisiin kuuluu yksityisten ja julkisten toimijoiden keräämän, myös yksityisyydensuojan piiriin kuuluvan, tiedon estotonta yhdistelyä ja jakamista viranomaisten ja palveluntuottajien kesken mm. &quot;interventioita&quot; varten, sekä jopa terveys- ja genomidatan kauppaamista alan toimijoille.</p><p>Toki kyseessä ovat (vielä) vain ilmaan heitellyt ideat, joissa on varmaankin ollut monenkinlaisilla lobbareilla sormensa pelissä. Mutta niitä ei voi käyttää minkäänlaisina lähtökohtina tietosuojan kehittämiselle Suomessa - tai missään EU-maassa.</p><p><br /><strong>...</strong></p><p>Hallitus näyttää kuitenkin olevan <strong>myös</strong> huolissaan kansalaisten yksityisyydestä, silloin kun se palvelee heille sopivia tarkoitusperiä.</p><p>Äskettäin on nimittäin nostanut äläkkää elokuinen luonnos &quot;<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/tiedonhallintalaki.aspx">tiedonhallintalaiksi</a>&quot;, joka korvaisi nykyisen <a href="https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940831">arkistolain</a>.</p><p>Hallituksen luonnoksen mukaan suuri osa nykyään historiallisissa ja tutkimustarkoituksissa arkistoitavasta tiedosta tulisi pääasiallisesti vain tuhota - tulevaisuudessa siis tutkijoille riittäisi, että heille säilytettäisiin vain sellaiset mielenkiintoiset ja tärkeät asiakirjat kuin tilastot ja toimintakertomukset. Arkistoitavasta tiedosta päättäisi - nykyisten koulutettujen asiantuntijoiden sijaan - poliittisesti nimitetty lautakunta.</p><p>Muun muassa historian ja arkistoalan ammattilaiset ovat <a href="https://www.longplay.fi/sivu%C3%A4%C3%A4net/tiedonhallintalautakunta-ja-historian-loppu">hyvästä syystä pöyristyneitä</a>. Koko tiedeyhteisön tulisi olla.</p><p>Kun Suomessa on lisäksi nostanut päätään maailmalla hyvinkin yleinen tapa, että poliitikot ja viranomaiset tilaavat tutkimustuloksensa konsulteilta, ja kun myös tiedeyhteisöä yritetään saada jatkuvasti tiukempaan poliittiseen ohjaukseen, niin aineistojen hävittäminen tarkoittaisi että tänään tehtyjä - mahdollisesti tarkoitushakuisia - tutkimuksia ei voitaisi enää muutaman vuoden kuluttua tarkastella ja uudelleenarvioida.</p><p>Mahdollisista tutkimusvirheistä tulisi virallinen totuus. Tutkimusdatan sijaan jälkipolville jäisi vain tilastoja, joista ei välttämättä pystyisi enää koskaan tuottamaan uutta tai uudenlaista tietoa.</p><p>Tätä nykyään aivan laillisesti arkistoitavan tiedon hävittämistä hallitus perustelee - erikoista kyllä - muun muassa kansalaisten yksityisyydellä. Ikäänkuin alan ammattilaiset eivät jo nyt noudattaisi tietosuojalainsäädäntöä.</p><p>Mutta onhan se hienoa, että oikeutemme kelpaavat edes joskus keppihevoseksi.</p><p><strong>Toivon</strong>, että kyse on vain siitä, että hallituksemme ja virkamiehemme touhuavat vain touhuamisen ilosta, kysymättä asiantuntijoilta, ja ymmärtämättä hankkeidensa seurauksia. Tältähän muun muassa sote-uudistus on pääosan ajasta vaikuttanut.</p><p>Ikävämpää on, että he eivät vaikuta edes välittävän. Kunhan panevat menemään.</p><p><br /><strong>...</strong></p><p><br />Jos oikein synkille teille mennään, niin mitä edes voi ajatella hallituksesta, joka haluaisi loukata yksityisyyttämme yhtä läpitunkevasti kuin Kiina omien kansalaistensa, <strong>mutta</strong> ei haluaisi säilyttää edes nykyään julkista, tärkeää tietoaineistoa jälkipolville?</p><p><em>&quot;Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta: joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä&quot;</em> - näin kirjoitti eräs viisas setä aikoinaan.</p><p>Muistakaamme, miten Yhdysvalloissa ja Kanadassa on taannoin hävitetty - tai yritetty hävittää - kasapäin ilmastodataa vuosikymmenten varrelta. Ihan vain, koska kyseinen data ja siitä tehty tutkimus oli senhetkisten päättäjien kannalta vähän hankalaa.<br /><br />Mikä nykyinen tutkimusdata olisi ikävää meidän päättäjiemme kannalta?</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään julkaistussa Uuden Suomen uutisessa nostetaan lopulta kunnolla esiin epäkohta, johon me aktivistit kiinnitimme huomiota jo yli kuukausi sitten: Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko on kuin ”isoveljen märkä uni”.

Tietosuojavaltuutettu Aarnio puuttui asiaan blogissaan jo 23.10.

Oma kirjoitukseni asiasta on nähtävästi julkaistu Puheenvuorossa jo 18.10.

Hallituksen oudoimpiin hankkeisiin kuuluu yksityisten ja julkisten toimijoiden keräämän, myös yksityisyydensuojan piiriin kuuluvan, tiedon estotonta yhdistelyä ja jakamista viranomaisten ja palveluntuottajien kesken mm. "interventioita" varten, sekä jopa terveys- ja genomidatan kauppaamista alan toimijoille.

Toki kyseessä ovat (vielä) vain ilmaan heitellyt ideat, joissa on varmaankin ollut monenkinlaisilla lobbareilla sormensa pelissä. Mutta niitä ei voi käyttää minkäänlaisina lähtökohtina tietosuojan kehittämiselle Suomessa - tai missään EU-maassa.


...

Hallitus näyttää kuitenkin olevan myös huolissaan kansalaisten yksityisyydestä, silloin kun se palvelee heille sopivia tarkoitusperiä.

Äskettäin on nimittäin nostanut äläkkää elokuinen luonnos "tiedonhallintalaiksi", joka korvaisi nykyisen arkistolain.

Hallituksen luonnoksen mukaan suuri osa nykyään historiallisissa ja tutkimustarkoituksissa arkistoitavasta tiedosta tulisi pääasiallisesti vain tuhota - tulevaisuudessa siis tutkijoille riittäisi, että heille säilytettäisiin vain sellaiset mielenkiintoiset ja tärkeät asiakirjat kuin tilastot ja toimintakertomukset. Arkistoitavasta tiedosta päättäisi - nykyisten koulutettujen asiantuntijoiden sijaan - poliittisesti nimitetty lautakunta.

Muun muassa historian ja arkistoalan ammattilaiset ovat hyvästä syystä pöyristyneitä. Koko tiedeyhteisön tulisi olla.

Kun Suomessa on lisäksi nostanut päätään maailmalla hyvinkin yleinen tapa, että poliitikot ja viranomaiset tilaavat tutkimustuloksensa konsulteilta, ja kun myös tiedeyhteisöä yritetään saada jatkuvasti tiukempaan poliittiseen ohjaukseen, niin aineistojen hävittäminen tarkoittaisi että tänään tehtyjä - mahdollisesti tarkoitushakuisia - tutkimuksia ei voitaisi enää muutaman vuoden kuluttua tarkastella ja uudelleenarvioida.

Mahdollisista tutkimusvirheistä tulisi virallinen totuus. Tutkimusdatan sijaan jälkipolville jäisi vain tilastoja, joista ei välttämättä pystyisi enää koskaan tuottamaan uutta tai uudenlaista tietoa.

Tätä nykyään aivan laillisesti arkistoitavan tiedon hävittämistä hallitus perustelee - erikoista kyllä - muun muassa kansalaisten yksityisyydellä. Ikäänkuin alan ammattilaiset eivät jo nyt noudattaisi tietosuojalainsäädäntöä.

Mutta onhan se hienoa, että oikeutemme kelpaavat edes joskus keppihevoseksi.

Toivon, että kyse on vain siitä, että hallituksemme ja virkamiehemme touhuavat vain touhuamisen ilosta, kysymättä asiantuntijoilta, ja ymmärtämättä hankkeidensa seurauksia. Tältähän muun muassa sote-uudistus on pääosan ajasta vaikuttanut.

Ikävämpää on, että he eivät vaikuta edes välittävän. Kunhan panevat menemään.


...


Jos oikein synkille teille mennään, niin mitä edes voi ajatella hallituksesta, joka haluaisi loukata yksityisyyttämme yhtä läpitunkevasti kuin Kiina omien kansalaistensa, mutta ei haluaisi säilyttää edes nykyään julkista, tärkeää tietoaineistoa jälkipolville?

"Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta: joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä" - näin kirjoitti eräs viisas setä aikoinaan.

Muistakaamme, miten Yhdysvalloissa ja Kanadassa on taannoin hävitetty - tai yritetty hävittää - kasapäin ilmastodataa vuosikymmenten varrelta. Ihan vain, koska kyseinen data ja siitä tehty tutkimus oli senhetkisten päättäjien kannalta vähän hankalaa.

Mikä nykyinen tutkimusdata olisi ikävää meidän päättäjiemme kannalta?

 

]]>
2 http://hautakangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264824-sipilan-hallitus-yksityiset-tiedot-myydaan-julkiset-havitetaan#comments Huippututkimus Tiede Yksityisyys Tue, 27 Nov 2018 19:48:21 +0000 Ville Hautakangas http://hautakangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264824-sipilan-hallitus-yksityiset-tiedot-myydaan-julkiset-havitetaan
Nopea vahvistus yhteiskuntatieteiden retuperällä olosta! http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264765-nopea-vahvistus-yhteiskuntatieteiden-retuperalla-olosta <p>Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo antoi vankan vahvistuksen eilen julkistamalleni oletukselle yhteiskuntatieteiden takapajuisuudesta.</p> <p>Hiilamon antama arvovaltainen vahvistus annettiin maailmanennätystason nopeudella. Julkaisin oman kirjoitukseni asiasta eilen maanantaina 26.11.2018 &nbsp;klo 6.35 ja Hiilamon kirjoitus julkistui vain kymmenen minuuttia myöhemmin eli klo 6.45.</p> <p>Esitin kirjoituksessani, että pääministerikandidaatit (ja siten heidän taustallallaan olevat yhteiskuntatieteen tutkijatkaan):</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>&ldquo;eivät siis osaa arvioida yhteiskunnan tilaa aikuismaisesti eli riittävän laajasti, tosiasioita vastaavasti.&nbsp;</em><em>Tarkoitan aivan erityisesti pitkien kehityskulkujen aikana tapahtuneiden, etenkin määrällisten muutosten tuntemista muutamaa kymmentä vuotta pidemmältä ajalta melko yksinkertaisissa asioissa.&rdquo;</em></p> <p>&nbsp;</p> <p>Jatkoin &quot;syytteeni&quot; kehittelyä esimerkiksi seuraavasti. Pääministerikandidaatit (ja siten heidän taustallaan olevat yhteiskuntatieteen tutkijat):</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>&ldquo;pitävät tärkeänä myös perhevapaajärjestelmän totaalista uudistamista, että &nbsp;&ldquo;miehet saisivat mahdollisuuden olla lasten kanssa nykyistä huomattavasti enemmän&rdquo;, vaikka sekä elannon hankintaan osallistuvat äidit että isät ovat jo joitakin vuosikymmeniä olleet enemmän, sidotummin sekä yksinäisemmin lastensa kanssa kuin koskaan aikaisemmin lajimme historian aikana. Puoluejohtajilta on unohtunut myös, että ansiotyöhön kuluu nykyään keskimäärin vain noin 20 prosenttia vuoden tunneista.</em></p> <p><em>On todennäköistä, että olennaisesti virheellisen analyysin pohjalta tehty perhevapaauudistus jopa vähentäisi edelleen syntyvyyttä, vastoin tähän analyysiin tukeutuvien omia pyrkimyksiä. Yleensä vain tosiasiota vastavaan analyysiin perustuvat toimenpiteet johtavat edes kohtalaisella varmuudella toivottuun suuntaan.&rdquo;</em></p> <p>&nbsp;</p> <p>Pidän täysin kiistattomana päätelmää, että jos Hiilamo olisi tuntenut jo eilen aamulla tosiasiat eli että molemmat vanhemmat todellakin ovat nykyään erittäin paljon sidotumpia lastensa hoitoon kuin esim. sata vuotta sitten ja siitä taaksepäin, niin hän ei pätevänä ja viisaana professorina olisi voinut todeta vain sitä mitä hän kirjoitti:</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>&ldquo;Uskon, että syntyvyyttä voidaan edistää alentamalla edelleen naisille lapsista aiheutuvia kustannuksia. Tämä voi tapahtua kehittämällä perhepolitiikkaa ja vaikuttamalla asenteisiin niin, että yhä useammat isät osallistuisivat pienten lasten hoitoon.&rdquo;</em></p> <p>&nbsp;</p> <p>Eli hän ei siinä tapauksessa olisi voinut olla lisäämättä loppuun jotain seuraavan tapaista lausetta:</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>&ldquo;Lisäksi on välttämättä etsittävä nykyaikaan sopivia keinoja, joilla vanhempien &nbsp;nykyistä yhteenslaskettua hoivataakkaa voidaan hyvin olennaisesti keventää pysyvästi.&rdquo;</em></p> <p>&nbsp;</p> <p>Koska Hiilamo ei ole tällaista lausetta lisännyt, katson täysin riittävästi todistetuksi että&nbsp;hän ja hänen laillaan kaikki suomalaiset yhteiskuntatieteen (ja sitä lähellä olevia tieteitä edustavat; he kaikki rinnastuvat samassa leikkaussalissa saman potilaan samaa jalkaa leikkaaviin kirurgeihin) professorit, dosentit, tohtorit jne eivät vielä tunne hyvinvoinnin voimakkaan kasvun oheisvahinkoina syntyneitä haitallisia, määrällisiä muutoksia siten kuin heidän tehtävissään olisi välttämättä tarpeellista.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Onko selityksiä, syyllisiä, sankareita tai jotain tärkeämpää?</strong></p> <p>&nbsp;</p> <p>On &ldquo;akateemisesti&rdquo; (eli puhtaasti tietämisen vuoksi, ei sen takia että se olisi tarpeen) erittäin kiinnostava kysymys, mikä on paras kokonaisselitys etevien tutkijoiden umpisokeudelle tässä asiassa. Vastaamisessa on runsaasti tekemistä vielä monille dosentiksi aikoville, joten en edes yritä vastata kysymykseen pitkästi.</p> <p>Tyydyn toteamaaan että yksi tekijä on varsin todennäköisesti Ossi Kuittisen tyylikkäästi esille nostama kohta eilisestä kirjoituksessani, kun hän jakoi sen twitterissä. Kohta perustui Hararin uusimpaan kirjaan:</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>&ldquo;</em><em>Yhtenä tekijänä on luonnollisesti lajimme yksilöiden taipumus olla ajattelematta itsenäisesti ja noudattaa porukalla vallitsevia jaettuja, harhaisiakin uskomuksia, koska se on ollut myös hyödyksi ihmislajille.</em><em>&ldquo;</em></p> <p>&nbsp;</p> <p>Syyllisiä ei siis tälläkään kertaa ole, mikä voi olla pettymys tiedettä huonommin tunteville tämän kirjoituksen lukijoille. &ldquo;Virheet&rdquo; ovat tieteen edistymiselle erittäin arvokkaita, oikea tiede itse asiassa edistyy käytännössä vain virheiden evoluution tuloksena (biologinen puolestaan enempi kopiointivirheiden). &nbsp;</p> <p>Itseäni voisin toki pitää jonkin verran syyllisenä siitä että en rohjennut pitää kovempaa ääntä vuonna 2006 aihetta sivuavan graduni valmistuttua, vaikka ymmärsin jo silloin että olin löytänyt olennaisia, huonosti tai ei lainkaan tunnistettuja, yhteiskunnan järkiperäistä kehittämistä vakavasti haittaavia, vallitsevia väärinkäsityksiä. Parempi myöhään kuin silloinkaan.</p> <p>Tärkeintä on juuri nyt se, että yhteiskunnan kehittämistä voidaan harjoittaa erittäin paljon vaikuttavammin ja viisaammin tosiasioita paljon paremmin vastaavan analyysin pohjalta.</p> <p>Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että hyvinvoinnin voimakkaan kasvun aiheuttamat oheisvahingot, niistä ainakin lähiyhteistyön romahdus, selittävät hyvin monia täysin erillisiltä näyttäviä ongelmia. Tämä tarkoittaa siis sitä että yksikin hyvä nykyaikaan sopivaksi kehitetty &ldquo;lääke&rdquo; voi tuottaa hyvin monia erilaisia ja jopa vaikeasti ennustettavia hyötyjä.</p> <p>&nbsp;</p> <p>**</p> <p>Vaikka tieteen näkökulmasta virheet ja myös virheelliset tausta-analyysit ovat ymmärrettäviä ja lähes tavoiteltavia, niin mihinkään ei pääse siitä että mielestäni Hiilamo ja co aiheuttavat vakavaa vahinkoa jos he jatkavat edelleen tuon hyvin selkeästi virheellisenä pitämäni analyysin pohjalta eli antavat neuvoja&nbsp; yleensä (kuten Hiilamo kolumnissaan) ja myös esim. päättäjille sen mukaisesti.</p> <p>Ruumislääkärin tehtävään rinnastettuna kyse on osaamattomuuteen/tietämättömyyteen, siis tuottamuksellisuuteen (jatkossa mahdollisesti tahallisuuteen) perustuva virheellinen diagnoosi (esim. leikataan umpisuoli vaikka pitäisi leikata polvi).</p> <p>Tässä tapauksessa ero on siinä että yhteiskuntatiedetohtori Hiilamon virheellinen dignoosi voi ja hyvin todennäköisesti aiheuttaakin suuria vahinkoja paljon isommalle ihmisjoukolle, jopa miljoonille, valtiontaloudelle jne.&nbsp;</p> <p>Juristinen sivupersoonani pohtii parhaillaan että mille instanssille tällaisen virheellisen toiminnan lakkauttaminen kuuluu vai kuuluuko millekään jos asianomainen ei niitä itse huomaa, myönnä tai halua lopettaa. Asian laatu joka tapauksessa sellainen että keskustelu Hiilamon tausta-analyysin järjellisyydestä ei voi eikä saa kuulua vain esim. vertaisarvioitujen tiedejulkaisujen sivuille.&nbsp;</p> <p>Yksi kiintoisa johtopäätös on joka tapauksessa, että arvostetussa asemassa olevan yhteiskuntatieteen tutkijan tehtävä voi olla pirullisen vastuullinen verrattuna esim galaksin tai tiilileimojen tutkijan rooliin. (Tämä&nbsp; kahden tähden jälkeinen pätkä on lisätty 27.11. klo 18.48).</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:</strong></p> <p>&nbsp;</p> <p><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264725-miksi-petteri-orpo-antti-rinne-ja-annika-saarikko-toimivat-epaaikuismaisesti">Lampinen: Miksi Petteri Orpo, Antti Rinne ja Annika Saarikko toimivat epäaikuismaisesti?</a> (26.11.2018 klo 6.35)</p> <p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10522253">Hiilamo: Naiset maksavat edelleen miehiä enemmän lapsesta aiheutuvista kustannuksista</a> (26.11.2018 klo 06.45)</p> <p>&nbsp;</p> <p>***</p> <p>&nbsp;</p> <p><a href="https://drive.google.com/file/d/0B9RU-Zt2lE9BWV8ySGlPb0Z6WW8/view?ts=5677a2f1">Lähiyhteistyön romahdus - hyvinvoinnin vakava oheisvahinko</a> (Futura-lehti 4/2015)</p> <p><a href="http://timolampinen.blogspot.fi/2014/11/paras-analyysi-viittaa-utopian-suuntaan.html">Paras analyysi viittaa utopian suuntaan</a> (Tieteessä tapahtuu 6/2014)</p> <p>-Älä juutu näitä kahta kirjoitusta lukiessasi konkreettisiin kehittämisehdotuksiin vaan keskity <strong>analyysin</strong> pätevyyden arviointiin ja koeta se jälkeen kehittää vielä enemmän ja laajemmin nykyajan suomalaisenkin yhteiskunnan ongelmia selittävä vaihtoehtoinen analyysi. Siis esimerkiksi ilmastonmuutosta, sukupuolten tasa-arvoa, syntyvyyttä, yksinäisyyttä, työelämän ja julkisen talouden ongelmia samalla kertaa selittävä analyysi.</p> <p>&nbsp;</p> <p><a href="https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/11020/abstract.pdf?sequence=1">Vapauden tavoittelua suotuisan muutoksen uhkaamana. Äidin toimenkuva vuosien 1920-1929 Suomen Naisessa ja Toverittaressa. Helsingin yliopisto, poliittinen historia, pro gradu, 2006</a>.</p> <p>-Tiivistelmään pääset napauttamalla gradun otsikkoa. Koko gradua, pötkönä tai luvuittain, pääset lukemaan napsauttamalla <a href="https://docs.google.com/document/d/1Q08f51dgrh6YeJzzh8D1eiqhx8hlW7mOatw3XDcjgN0/edit">tästä</a>.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo antoi vankan vahvistuksen eilen julkistamalleni oletukselle yhteiskuntatieteiden takapajuisuudesta.

Hiilamon antama arvovaltainen vahvistus annettiin maailmanennätystason nopeudella. Julkaisin oman kirjoitukseni asiasta eilen maanantaina 26.11.2018  klo 6.35 ja Hiilamon kirjoitus julkistui vain kymmenen minuuttia myöhemmin eli klo 6.45.

Esitin kirjoituksessani, että pääministerikandidaatit (ja siten heidän taustallallaan olevat yhteiskuntatieteen tutkijatkaan):

 

“eivät siis osaa arvioida yhteiskunnan tilaa aikuismaisesti eli riittävän laajasti, tosiasioita vastaavasti. Tarkoitan aivan erityisesti pitkien kehityskulkujen aikana tapahtuneiden, etenkin määrällisten muutosten tuntemista muutamaa kymmentä vuotta pidemmältä ajalta melko yksinkertaisissa asioissa.”

 

Jatkoin "syytteeni" kehittelyä esimerkiksi seuraavasti. Pääministerikandidaatit (ja siten heidän taustallaan olevat yhteiskuntatieteen tutkijat):

 

“pitävät tärkeänä myös perhevapaajärjestelmän totaalista uudistamista, että  “miehet saisivat mahdollisuuden olla lasten kanssa nykyistä huomattavasti enemmän”, vaikka sekä elannon hankintaan osallistuvat äidit että isät ovat jo joitakin vuosikymmeniä olleet enemmän, sidotummin sekä yksinäisemmin lastensa kanssa kuin koskaan aikaisemmin lajimme historian aikana. Puoluejohtajilta on unohtunut myös, että ansiotyöhön kuluu nykyään keskimäärin vain noin 20 prosenttia vuoden tunneista.

On todennäköistä, että olennaisesti virheellisen analyysin pohjalta tehty perhevapaauudistus jopa vähentäisi edelleen syntyvyyttä, vastoin tähän analyysiin tukeutuvien omia pyrkimyksiä. Yleensä vain tosiasiota vastavaan analyysiin perustuvat toimenpiteet johtavat edes kohtalaisella varmuudella toivottuun suuntaan.”

 

Pidän täysin kiistattomana päätelmää, että jos Hiilamo olisi tuntenut jo eilen aamulla tosiasiat eli että molemmat vanhemmat todellakin ovat nykyään erittäin paljon sidotumpia lastensa hoitoon kuin esim. sata vuotta sitten ja siitä taaksepäin, niin hän ei pätevänä ja viisaana professorina olisi voinut todeta vain sitä mitä hän kirjoitti:

 

“Uskon, että syntyvyyttä voidaan edistää alentamalla edelleen naisille lapsista aiheutuvia kustannuksia. Tämä voi tapahtua kehittämällä perhepolitiikkaa ja vaikuttamalla asenteisiin niin, että yhä useammat isät osallistuisivat pienten lasten hoitoon.”

 

Eli hän ei siinä tapauksessa olisi voinut olla lisäämättä loppuun jotain seuraavan tapaista lausetta:

 

“Lisäksi on välttämättä etsittävä nykyaikaan sopivia keinoja, joilla vanhempien  nykyistä yhteenslaskettua hoivataakkaa voidaan hyvin olennaisesti keventää pysyvästi.”

 

Koska Hiilamo ei ole tällaista lausetta lisännyt, katson täysin riittävästi todistetuksi että hän ja hänen laillaan kaikki suomalaiset yhteiskuntatieteen (ja sitä lähellä olevia tieteitä edustavat; he kaikki rinnastuvat samassa leikkaussalissa saman potilaan samaa jalkaa leikkaaviin kirurgeihin) professorit, dosentit, tohtorit jne eivät vielä tunne hyvinvoinnin voimakkaan kasvun oheisvahinkoina syntyneitä haitallisia, määrällisiä muutoksia siten kuin heidän tehtävissään olisi välttämättä tarpeellista.

 

Onko selityksiä, syyllisiä, sankareita tai jotain tärkeämpää?

 

On “akateemisesti” (eli puhtaasti tietämisen vuoksi, ei sen takia että se olisi tarpeen) erittäin kiinnostava kysymys, mikä on paras kokonaisselitys etevien tutkijoiden umpisokeudelle tässä asiassa. Vastaamisessa on runsaasti tekemistä vielä monille dosentiksi aikoville, joten en edes yritä vastata kysymykseen pitkästi.

Tyydyn toteamaaan että yksi tekijä on varsin todennäköisesti Ossi Kuittisen tyylikkäästi esille nostama kohta eilisestä kirjoituksessani, kun hän jakoi sen twitterissä. Kohta perustui Hararin uusimpaan kirjaan:

 

Yhtenä tekijänä on luonnollisesti lajimme yksilöiden taipumus olla ajattelematta itsenäisesti ja noudattaa porukalla vallitsevia jaettuja, harhaisiakin uskomuksia, koska se on ollut myös hyödyksi ihmislajille.

 

Syyllisiä ei siis tälläkään kertaa ole, mikä voi olla pettymys tiedettä huonommin tunteville tämän kirjoituksen lukijoille. “Virheet” ovat tieteen edistymiselle erittäin arvokkaita, oikea tiede itse asiassa edistyy käytännössä vain virheiden evoluution tuloksena (biologinen puolestaan enempi kopiointivirheiden).  

Itseäni voisin toki pitää jonkin verran syyllisenä siitä että en rohjennut pitää kovempaa ääntä vuonna 2006 aihetta sivuavan graduni valmistuttua, vaikka ymmärsin jo silloin että olin löytänyt olennaisia, huonosti tai ei lainkaan tunnistettuja, yhteiskunnan järkiperäistä kehittämistä vakavasti haittaavia, vallitsevia väärinkäsityksiä. Parempi myöhään kuin silloinkaan.

Tärkeintä on juuri nyt se, että yhteiskunnan kehittämistä voidaan harjoittaa erittäin paljon vaikuttavammin ja viisaammin tosiasioita paljon paremmin vastaavan analyysin pohjalta.

Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että hyvinvoinnin voimakkaan kasvun aiheuttamat oheisvahingot, niistä ainakin lähiyhteistyön romahdus, selittävät hyvin monia täysin erillisiltä näyttäviä ongelmia. Tämä tarkoittaa siis sitä että yksikin hyvä nykyaikaan sopivaksi kehitetty “lääke” voi tuottaa hyvin monia erilaisia ja jopa vaikeasti ennustettavia hyötyjä.

 

**

Vaikka tieteen näkökulmasta virheet ja myös virheelliset tausta-analyysit ovat ymmärrettäviä ja lähes tavoiteltavia, niin mihinkään ei pääse siitä että mielestäni Hiilamo ja co aiheuttavat vakavaa vahinkoa jos he jatkavat edelleen tuon hyvin selkeästi virheellisenä pitämäni analyysin pohjalta eli antavat neuvoja  yleensä (kuten Hiilamo kolumnissaan) ja myös esim. päättäjille sen mukaisesti.

Ruumislääkärin tehtävään rinnastettuna kyse on osaamattomuuteen/tietämättömyyteen, siis tuottamuksellisuuteen (jatkossa mahdollisesti tahallisuuteen) perustuva virheellinen diagnoosi (esim. leikataan umpisuoli vaikka pitäisi leikata polvi).

Tässä tapauksessa ero on siinä että yhteiskuntatiedetohtori Hiilamon virheellinen dignoosi voi ja hyvin todennäköisesti aiheuttaakin suuria vahinkoja paljon isommalle ihmisjoukolle, jopa miljoonille, valtiontaloudelle jne. 

Juristinen sivupersoonani pohtii parhaillaan että mille instanssille tällaisen virheellisen toiminnan lakkauttaminen kuuluu vai kuuluuko millekään jos asianomainen ei niitä itse huomaa, myönnä tai halua lopettaa. Asian laatu joka tapauksessa sellainen että keskustelu Hiilamon tausta-analyysin järjellisyydestä ei voi eikä saa kuulua vain esim. vertaisarvioitujen tiedejulkaisujen sivuille. 

Yksi kiintoisa johtopäätös on joka tapauksessa, että arvostetussa asemassa olevan yhteiskuntatieteen tutkijan tehtävä voi olla pirullisen vastuullinen verrattuna esim galaksin tai tiilileimojen tutkijan rooliin. (Tämä  kahden tähden jälkeinen pätkä on lisätty 27.11. klo 18.48).

 

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

 

Lampinen: Miksi Petteri Orpo, Antti Rinne ja Annika Saarikko toimivat epäaikuismaisesti? (26.11.2018 klo 6.35)

Hiilamo: Naiset maksavat edelleen miehiä enemmän lapsesta aiheutuvista kustannuksista (26.11.2018 klo 06.45)

 

***

 

Lähiyhteistyön romahdus - hyvinvoinnin vakava oheisvahinko (Futura-lehti 4/2015)

Paras analyysi viittaa utopian suuntaan (Tieteessä tapahtuu 6/2014)

-Älä juutu näitä kahta kirjoitusta lukiessasi konkreettisiin kehittämisehdotuksiin vaan keskity analyysin pätevyyden arviointiin ja koeta se jälkeen kehittää vielä enemmän ja laajemmin nykyajan suomalaisenkin yhteiskunnan ongelmia selittävä vaihtoehtoinen analyysi. Siis esimerkiksi ilmastonmuutosta, sukupuolten tasa-arvoa, syntyvyyttä, yksinäisyyttä, työelämän ja julkisen talouden ongelmia samalla kertaa selittävä analyysi.

 

Vapauden tavoittelua suotuisan muutoksen uhkaamana. Äidin toimenkuva vuosien 1920-1929 Suomen Naisessa ja Toverittaressa. Helsingin yliopisto, poliittinen historia, pro gradu, 2006.

-Tiivistelmään pääset napauttamalla gradun otsikkoa. Koko gradua, pötkönä tai luvuittain, pääset lukemaan napsauttamalla tästä.

 

]]>
0 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264765-nopea-vahvistus-yhteiskuntatieteiden-retuperalla-olosta#comments Luonnontiede Tiede Vaikuttavuus Yhteiskuntatiede Tue, 27 Nov 2018 06:41:58 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264765-nopea-vahvistus-yhteiskuntatieteiden-retuperalla-olosta
Miksi Petteri Orpo, Antti Rinne ja Annika Saarikko toimivat epäaikuismaisesti? http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264725-miksi-petteri-orpo-antti-rinne-ja-annika-saarikko-toimivat-epaaikuismaisesti <p>Osoitan tässä kirjoituksessa, että isojen puolueiden johtohenkilöt ajattelevat epäaikuismaisesti. Yhteiskuntatieteiden takapajuisuus näyttää silti olevan perimmäinen syy tähän erikoiseen ilmiöön.</p><p>Ainakin kokeneet lastentarhanopettajat tietävät, että aikuisten on katsottava ja tiedettävä asioita laajemmin kuin leikki-ikäisten lasten. Aikuisen on esimerkiksi tiedettävä, että pitempi auringolle tai pakkaselle altistuminen on yleensä vaarallista. On monia muitakin asioita, joista ei pidä edes kysyä lasten mielipidettä tai neuvotella heidän kanssaan.</p><p>Tehtävänsä tasalla oleva aikuinen ei kysy lapselta: &ldquo;lähdettäisiinkö kotiin?&rdquo; kun tarhapäivä päättyy, &ldquo;laitettaisiinko aurinkovoidetta?&rdquo; tai &ldquo;laitettaisiinko pipo päähän?&rdquo;. Tehtävänsä tasalla oleva aikuinen osaa katsoa asioita myös määrän ja ajan suhteen laajemmin ja ymmärtää, että lapsen käsitys on hyvin subjektiivinen, eikä sitä vastuullisesti toimittaessa saa sokeasti noudattaa, eikä juuri myötäilläkään. Toki on suotavaa kuunnella lasten käsityksiä ja toiveita.Päätöksen teko kuuluu aikuiselle. Lapsi ei voi ymmärtää valintojensa seurauksia. Siksi sitä ei voi häneltä odottaa.</p><p>Helsingin Sanomien julkaisemat haastattelut todistavat, että kolmen suurimman puolueen johtohenkilöt eivät vain kuuntele, vaan myös myötäilevät ihmisten subjektiivisia käsityksiä kritiikittömästi. He eivät siis osaa arvioida yhteiskunnan tilaa aikuismaisesti eli riittävän laajasti, tosiasioita vastaavasti.</p><p>Tarkoitan aivan erityisesti pitkien kehityskulkujen aikana tapahtuneiden, etenkin määrällisten muutosten tuntemista muutamaa kymmentä vuotta pidemmältä ajalta melko yksinkertaisissa asioissa.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Puoluejohtajien harhaiset arviot</strong></p><p><br />Esimerkkini koskevat vuonna 2018 esitettyjä käsityksiä syntyvyyden alhaisuudesta, mutta on mielestäni yleistettävissä muillekin elämän aloille, esimerkiksi keskusteluun ilmastonmuutoksesta, työelämän laadusta, julkisen talouden kustannusten hallinnasta tai yhteiskuntapolitiikasta. Tällä kirjoituksella en siis pyri ottamaan kantaa syntyvyyden alhaisuuden syihin tai siihen, onko syntyvyyden lisääminen tavoiteltavaa vai ei.</p><p>Puoluejohtajat pitävät alhaisen syntyvyyden syynä ensinnäkin &ldquo;epävarmuutta&rdquo;, vaikka tosiasiatiedon mukaan kansalaisten elämä on muuttunut Suomessa erittäin paljon varmemmaksi ja turvallisemmaksi viimeisen runsaan sadan vuoden aikana esimerkiksi sosiaaliturvan, ravinnon määrän ja sairauksien hoidon osalta.</p><p>Myös jutussa mainittu epävarmuus &ldquo;kumppanin löytämisestä&rdquo; tai &ldquo;omista voimavaroista&rdquo; ovat sellaisia tekijöitä, joissa ei liene tapahtunut mitään olennaista muutosta satoihin tai tuhansiin vuosiin, jos koskaan, joten nekään eivät voi olla järkevä selitys nykyiselle syntyyvyyden alhaisuudelle.</p><p>Jos joku osoittaa jonkin muun muutoksen epävarmuudessa, mikä voisi vaikuttaa oikeasti syntyvyyden muutokseen, niin yritän mielelläni arvioida esim. tämän kirjoituksen kommenttiosastossa, mikä on tuon epävarmuuden taustalla oleva mahdollinen vakavammin otettava ilmiö, etenkin pitkien kehityskulkujen valossa.</p><p>Edelleen puoluejohtajat pitävät syynä yhteiskunnan lapsiperheille kustantamien palveluiden ja rahatukien niukkuutta. Tosiasia kuitenkin on, että syntyvyys on 1880-luvulta alkaen tunnetuksi tulleen tehokkaan ehkäisyn aikana jatkuvasti vähentynyt, vaikka yhteiskunnan palvelut ja rahalliset tuet ovat vasta tehokkaan ehkäisyn aikana ylipäänsä alkaneet. Olisi siten paljon johdonmukaisempaa epäillä juuri näitä palveluita ja tukia alentuneen syntyvyyden syyksi, ei niiden vähyyttä.</p><p>On siis perusteita olettaa, että lapsiperheiden palveluiden ja rahatukien lisääminen lisää varmuudella vain kustannuksia, mutta se mitä todennäköisemmin ei lisää merkittävästi syntyvyyttä. Pysyvä lisäkuorma ainakin julkisen talouden kestokyvylle tulisi silti lisäbonuksena virheellisen analyysin noudattamisesta.</p><p>Puoluejohtajat pitävät tärkeänä myös perhevapaajärjestelmän totaalista uudistamista, että &nbsp;&ldquo;miehet saisivat mahdollisuuden olla lasten kanssa nykyistä huomattavasti enemmän&rdquo;, vaikka sekä elannon hankintaan osallistuvat äidit että isät ovat jo joitakin vuosikymmeniä olleet enemmän, sidotummin sekä yksinäisemmin lastensa kanssa kuin koskaan aikaisemmin lajimme historian aikana. Puoluejohtajilta on unohtunut myös, että ansiotyöhön kuluu nykyään keskimäärin vain noin 20 prosenttia vuoden tunneista.</p><p>On todennäköistä, että olennaisesti virheellisen analyysin pohjalta tehty perhevapaauudistus jopa vähentäisi edelleen syntyvyyttä, vastoin tähän analyysiin tukeutuvien omia pyrkimyksiä. Yleensä vain tosiasiota vastavaan analyysiin perustuvat toimenpiteet johtavat edes kohtalaisella varmuudella toivottuun suuntaan.</p><p><br /><strong>Luonnontieteiden esimerkki laajemman analyysin voimasta</strong></p><p><br />Luonnontieteiden historia osoittaa, että huikeaa edistymistä on tapahtunut niiden &ldquo;toiminta-alueella&rdquo;, kun on osattu katsoa asioita aikaisempaa selvästi laajemmin ja samalla myös tarkkoihin havaintoihin ja matematiikkaan tukeutuen sen sijaan, että olisi tukeuduttu löysiin uskomuksiin.</p><p>Esimerkiksi Ptolemaios käsitti ilmeisen vilpittömästi,että aurinko kiertää maapalloa. Kopernikus osasi katsoa taivaallisia ilmiöitä laajemmin ja esitti aurinkokeskeisen planeettakunta-mallin, joka korvasi aikanaan Ptolemaioksen mallin.</p><p>Kepler osoitti Tyge Brahen tarkkojen havaintojen ja matematiikan avulla, että planeettojen radat ovat ellipsejä, eivätkä pyöreitä, mikä oli hänen aikaisempi oma ja myös vallitseva väärä uskomus.</p><p>Newton puolestaan osasi katsella kappaleiden liikettä edeltäjiään laajemmin. Einstein pani paremmaksi havaitsemalla, että Newtonin painovoimateoria sopii vain melko hitaaseen trafiikkiin ja oli osin ristiriidassa Maxwellin sähkömagneettisia kenttiä kuvaavien yhtälöiden kanssa.</p><p>Esimerkiksi avaruusmatkailun (periaatteessa) ja nykyaikaisen navigaattorin toiminnan käytännössä tekivät mahdolliseksi vasta Einsteinin löytämät vielä laaja-alaisempaan analyysiin sekä (jo vähän vaativamman) matematiikan hyödyntämiseen perustuvat liike- ja painovoimateoriat.</p><p><br /><strong>Ydinongelma on nykyisen yhteiskuntatieteen epätieteellisyydessä</strong></p><p><br />Luonnontieteiden esimerkki osoittaa, että syy suomalaisten puoluejohtajien harhaisiin käsityksiin ei ole heissä itsessään.</p><p>Yhtenä tekijänä on luonnollisesti lajimme yksilöiden taipumus olla ajattelematta itsenäisesti ja noudattaa porukalla vallitsevia jaettuja, harhaisiakin uskomuksia, koska se on ollut myös hyödyksi ihmislajille. Tästä on kirjoittanut enemmän historian professori Harari uusimmassa kirjassaan.</p><p>Todennäköisesti isoin korjattavissa oleva syy puoluejohtajien kehnoon ajatteluun on mielestäni paikallistettavissa yhteiskuntatieteiden ja niitä lähellä olevien tieteiden nykyiseen ptolemaiolaiseen laatutasoon.</p><p>Vallitseva ja siten myös poliitikkojen ajattelu ei hevin voi olla tosiasiapohjaisempaa, kriittisempää tai tieteellisempää kuin yhteiskuntatieteen kulloinkin vallitseva taso on.</p><p>Yhteiskuntatieteiden piirissä ei osata vielä tarkastella kehityskulkuja edes runsaan sadan vuoden pituudelta riittävän laaja-alaisesti ja määrällisesti/matemaattisesti sekä myös määrällisen muutoksen suuntaa. Ongelmia ja ratkaisuja etsitään historiattomasti tai muutoin onnettoman rajoittuneesti ja epätieteellisesti vallitsevien uskomusten tai kunkin tieteenalan kapeiden perinteiden perustalta.</p><p>Yllättävän usein ratkaisuksi kyetään löytämään vain tukien tai erilaisten yhteiskunnan rahoilla palkattujen neuvojien tai auttajien jatkuva lisääminen.&nbsp;&nbsp;</p><p>Jos yhteiskuntatieteellinen tutkimus - ainakin se osa, jolla pyritään yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen - saadaan käännettyä nykyistä tieteellisempään suuntaan, niin todennäköisesti myös vallitseva ajattelu muuttuu ja sen myötä median edustajien ja lopulta myös poliittisten päättäjienkin ajattelu.</p><p>Mikään ei kuitenkaan estä valistuneita kansalaisia, median edustajia tai poliittisia päättäjiä harjoittamasta itsenäistä ajattelua jo ennen yhteiskuntatieteen tutkijoita. Kyse on meitä kaikkia varsin välittömästi koskevista asioista, toisin kuin tutkittaessa ja keskusteltaessa esimerkiksi kvasaareista, mustista aukoista tai Välimeren alueen antiikin aikaisista tiilileimoista, mitkä kaikki ovat toki tärkeitä ja kiinnostaviakin tutkimuksen kohteita.</p><p>Kyse on myös asioista ja ongelmista, joissa saavutetaan tosiasioihin perustuvia määrällisiä analyysejä hyödyntämällä usein hyvin huomattavia rahallisia säästöjä ja ehkä vielä isompia muita hyötyjä.</p><p>Onko kenelläkään parempaa selitystä puoluejohtajien järjenvastaisille puheille?</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>Pidän tärkeänä &nbsp;vielä lisätä, että &nbsp;populistinen nationalismi ja virheellisesti arvokonservatiiveiksi nimitetyt äärifundamentalistit perustavat olennaisesti propagandansa samoihin epätosiin tarinoihin, joihin uskotaan yleisesti monissa maissa. Kyse ei siis ole vain suomalaisen yhteiskuntatieteen takapajuisuudesta.</p><p>&nbsp;</p><p>UUTTA/TÄYDENNYS: Sain aivan poikkeuksellisen nopean ja arvovaltaisen vahvistuksen tässä kirjoituksessa esittämälleni yhteiskuntatieteen nykytason laatukritiikilleni. Voit lukea vahvistusta esittelevan kirjoituksen <u><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264765-nopea-vahvistus-yhteiskuntatieteiden-retuperalla-olosta">täältä</a>.</u> (lisätty 27.11.2018 klo 9.22)<br />&nbsp;</p><p><strong>Aiheesta lisää:</strong></p><p>&nbsp;</p><p><u><a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/17112018/art-2000005902056.html">&ldquo;Yksilökeskeisyys&rdquo; ja &ldquo;hedonistinen kulttuuri&rdquo; - poliitikot selittävät huolestuttavaa väestöennustetta ajan hengellä</a></u> (HS 17.11.2018)</p><p>-Tämä on tekstissä viitattu HS:n juttu.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Harari Yuval Noah</strong>: 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar 2018.</p><p>-Lue ainakin jaettuja uskomuksia koskevat kohdat.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Enqvist Kari</strong>: <u><a href="http://www.helsinki.fi/~enqvist/artikkeli.dir/yo004.html">Ihailen Derridaa</a></u></p><p>-Lyhyehkö, hupaisa kirjoitus mm. tieteenalojen kapea-alaisuuden ja sisäänlämpiävyyden ongelmasta</p><p>&nbsp;</p><p><u><a href="http://timolampinen.blogspot.fi/2014/01/paras-ratkaisu-yllattaa-usein-myos.html">Merkittävä parannus yllättää usein asiantuntijatkin</a> </u>&nbsp;(6.1.2014)</p><p>-Raportti empiirisestä kehittämistapauksesta, joka osoittaa että resurssien lisääminen tai asenteen muutoksen toivominen ovat usein erittäin heiveröisiä kehittämiskeinoja verrattuna työnjaon/yhteistyömallin muuttamiseen järkiperäisen, pitkien kehityskulkujen ja niihin sisältyvien määrällisten muutosten (suunnan ja määrän) arviointiin perustuvan analyysin mukaiseksi. Osoittaa osaltaan myös että &ldquo;yksilökeskeisyys&rdquo;, &ldquo;individualismi&rdquo;, &ldquo;hedonismi&rdquo; tai &ldquo;ajan henki&rdquo; -tasoon jäävät selitykset ovat heikkoja, yleensä merkkejä päätoimisten yhteiskuntatieteen (vast.) tutkijoiden työn heikkotasoisuudesta tai keskeneräisyydestä.</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>&nbsp;</p><p>Lisäksi yksi globaalisuus-teesiä tukeva kirjoitus:</p><p><u><a href="http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262122-konservatiivi-vai-valekonservatiivi">Konservatiivi vai valekonservatiivi?</a></u> (6.10.2018)</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Osoitan tässä kirjoituksessa, että isojen puolueiden johtohenkilöt ajattelevat epäaikuismaisesti. Yhteiskuntatieteiden takapajuisuus näyttää silti olevan perimmäinen syy tähän erikoiseen ilmiöön.

Ainakin kokeneet lastentarhanopettajat tietävät, että aikuisten on katsottava ja tiedettävä asioita laajemmin kuin leikki-ikäisten lasten. Aikuisen on esimerkiksi tiedettävä, että pitempi auringolle tai pakkaselle altistuminen on yleensä vaarallista. On monia muitakin asioita, joista ei pidä edes kysyä lasten mielipidettä tai neuvotella heidän kanssaan.

Tehtävänsä tasalla oleva aikuinen ei kysy lapselta: “lähdettäisiinkö kotiin?” kun tarhapäivä päättyy, “laitettaisiinko aurinkovoidetta?” tai “laitettaisiinko pipo päähän?”. Tehtävänsä tasalla oleva aikuinen osaa katsoa asioita myös määrän ja ajan suhteen laajemmin ja ymmärtää, että lapsen käsitys on hyvin subjektiivinen, eikä sitä vastuullisesti toimittaessa saa sokeasti noudattaa, eikä juuri myötäilläkään. Toki on suotavaa kuunnella lasten käsityksiä ja toiveita.Päätöksen teko kuuluu aikuiselle. Lapsi ei voi ymmärtää valintojensa seurauksia. Siksi sitä ei voi häneltä odottaa.

Helsingin Sanomien julkaisemat haastattelut todistavat, että kolmen suurimman puolueen johtohenkilöt eivät vain kuuntele, vaan myös myötäilevät ihmisten subjektiivisia käsityksiä kritiikittömästi. He eivät siis osaa arvioida yhteiskunnan tilaa aikuismaisesti eli riittävän laajasti, tosiasioita vastaavasti.

Tarkoitan aivan erityisesti pitkien kehityskulkujen aikana tapahtuneiden, etenkin määrällisten muutosten tuntemista muutamaa kymmentä vuotta pidemmältä ajalta melko yksinkertaisissa asioissa.

 

Puoluejohtajien harhaiset arviot


Esimerkkini koskevat vuonna 2018 esitettyjä käsityksiä syntyvyyden alhaisuudesta, mutta on mielestäni yleistettävissä muillekin elämän aloille, esimerkiksi keskusteluun ilmastonmuutoksesta, työelämän laadusta, julkisen talouden kustannusten hallinnasta tai yhteiskuntapolitiikasta. Tällä kirjoituksella en siis pyri ottamaan kantaa syntyvyyden alhaisuuden syihin tai siihen, onko syntyvyyden lisääminen tavoiteltavaa vai ei.

Puoluejohtajat pitävät alhaisen syntyvyyden syynä ensinnäkin “epävarmuutta”, vaikka tosiasiatiedon mukaan kansalaisten elämä on muuttunut Suomessa erittäin paljon varmemmaksi ja turvallisemmaksi viimeisen runsaan sadan vuoden aikana esimerkiksi sosiaaliturvan, ravinnon määrän ja sairauksien hoidon osalta.

Myös jutussa mainittu epävarmuus “kumppanin löytämisestä” tai “omista voimavaroista” ovat sellaisia tekijöitä, joissa ei liene tapahtunut mitään olennaista muutosta satoihin tai tuhansiin vuosiin, jos koskaan, joten nekään eivät voi olla järkevä selitys nykyiselle syntyyvyyden alhaisuudelle.

Jos joku osoittaa jonkin muun muutoksen epävarmuudessa, mikä voisi vaikuttaa oikeasti syntyvyyden muutokseen, niin yritän mielelläni arvioida esim. tämän kirjoituksen kommenttiosastossa, mikä on tuon epävarmuuden taustalla oleva mahdollinen vakavammin otettava ilmiö, etenkin pitkien kehityskulkujen valossa.

Edelleen puoluejohtajat pitävät syynä yhteiskunnan lapsiperheille kustantamien palveluiden ja rahatukien niukkuutta. Tosiasia kuitenkin on, että syntyvyys on 1880-luvulta alkaen tunnetuksi tulleen tehokkaan ehkäisyn aikana jatkuvasti vähentynyt, vaikka yhteiskunnan palvelut ja rahalliset tuet ovat vasta tehokkaan ehkäisyn aikana ylipäänsä alkaneet. Olisi siten paljon johdonmukaisempaa epäillä juuri näitä palveluita ja tukia alentuneen syntyvyyden syyksi, ei niiden vähyyttä.

On siis perusteita olettaa, että lapsiperheiden palveluiden ja rahatukien lisääminen lisää varmuudella vain kustannuksia, mutta se mitä todennäköisemmin ei lisää merkittävästi syntyvyyttä. Pysyvä lisäkuorma ainakin julkisen talouden kestokyvylle tulisi silti lisäbonuksena virheellisen analyysin noudattamisesta.

Puoluejohtajat pitävät tärkeänä myös perhevapaajärjestelmän totaalista uudistamista, että  “miehet saisivat mahdollisuuden olla lasten kanssa nykyistä huomattavasti enemmän”, vaikka sekä elannon hankintaan osallistuvat äidit että isät ovat jo joitakin vuosikymmeniä olleet enemmän, sidotummin sekä yksinäisemmin lastensa kanssa kuin koskaan aikaisemmin lajimme historian aikana. Puoluejohtajilta on unohtunut myös, että ansiotyöhön kuluu nykyään keskimäärin vain noin 20 prosenttia vuoden tunneista.

On todennäköistä, että olennaisesti virheellisen analyysin pohjalta tehty perhevapaauudistus jopa vähentäisi edelleen syntyvyyttä, vastoin tähän analyysiin tukeutuvien omia pyrkimyksiä. Yleensä vain tosiasiota vastavaan analyysiin perustuvat toimenpiteet johtavat edes kohtalaisella varmuudella toivottuun suuntaan.


Luonnontieteiden esimerkki laajemman analyysin voimasta


Luonnontieteiden historia osoittaa, että huikeaa edistymistä on tapahtunut niiden “toiminta-alueella”, kun on osattu katsoa asioita aikaisempaa selvästi laajemmin ja samalla myös tarkkoihin havaintoihin ja matematiikkaan tukeutuen sen sijaan, että olisi tukeuduttu löysiin uskomuksiin.

Esimerkiksi Ptolemaios käsitti ilmeisen vilpittömästi,että aurinko kiertää maapalloa. Kopernikus osasi katsoa taivaallisia ilmiöitä laajemmin ja esitti aurinkokeskeisen planeettakunta-mallin, joka korvasi aikanaan Ptolemaioksen mallin.

Kepler osoitti Tyge Brahen tarkkojen havaintojen ja matematiikan avulla, että planeettojen radat ovat ellipsejä, eivätkä pyöreitä, mikä oli hänen aikaisempi oma ja myös vallitseva väärä uskomus.

Newton puolestaan osasi katsella kappaleiden liikettä edeltäjiään laajemmin. Einstein pani paremmaksi havaitsemalla, että Newtonin painovoimateoria sopii vain melko hitaaseen trafiikkiin ja oli osin ristiriidassa Maxwellin sähkömagneettisia kenttiä kuvaavien yhtälöiden kanssa.

Esimerkiksi avaruusmatkailun (periaatteessa) ja nykyaikaisen navigaattorin toiminnan käytännössä tekivät mahdolliseksi vasta Einsteinin löytämät vielä laaja-alaisempaan analyysiin sekä (jo vähän vaativamman) matematiikan hyödyntämiseen perustuvat liike- ja painovoimateoriat.


Ydinongelma on nykyisen yhteiskuntatieteen epätieteellisyydessä


Luonnontieteiden esimerkki osoittaa, että syy suomalaisten puoluejohtajien harhaisiin käsityksiin ei ole heissä itsessään.

Yhtenä tekijänä on luonnollisesti lajimme yksilöiden taipumus olla ajattelematta itsenäisesti ja noudattaa porukalla vallitsevia jaettuja, harhaisiakin uskomuksia, koska se on ollut myös hyödyksi ihmislajille. Tästä on kirjoittanut enemmän historian professori Harari uusimmassa kirjassaan.

Todennäköisesti isoin korjattavissa oleva syy puoluejohtajien kehnoon ajatteluun on mielestäni paikallistettavissa yhteiskuntatieteiden ja niitä lähellä olevien tieteiden nykyiseen ptolemaiolaiseen laatutasoon.

Vallitseva ja siten myös poliitikkojen ajattelu ei hevin voi olla tosiasiapohjaisempaa, kriittisempää tai tieteellisempää kuin yhteiskuntatieteen kulloinkin vallitseva taso on.

Yhteiskuntatieteiden piirissä ei osata vielä tarkastella kehityskulkuja edes runsaan sadan vuoden pituudelta riittävän laaja-alaisesti ja määrällisesti/matemaattisesti sekä myös määrällisen muutoksen suuntaa. Ongelmia ja ratkaisuja etsitään historiattomasti tai muutoin onnettoman rajoittuneesti ja epätieteellisesti vallitsevien uskomusten tai kunkin tieteenalan kapeiden perinteiden perustalta.

Yllättävän usein ratkaisuksi kyetään löytämään vain tukien tai erilaisten yhteiskunnan rahoilla palkattujen neuvojien tai auttajien jatkuva lisääminen.  

Jos yhteiskuntatieteellinen tutkimus - ainakin se osa, jolla pyritään yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen - saadaan käännettyä nykyistä tieteellisempään suuntaan, niin todennäköisesti myös vallitseva ajattelu muuttuu ja sen myötä median edustajien ja lopulta myös poliittisten päättäjienkin ajattelu.

Mikään ei kuitenkaan estä valistuneita kansalaisia, median edustajia tai poliittisia päättäjiä harjoittamasta itsenäistä ajattelua jo ennen yhteiskuntatieteen tutkijoita. Kyse on meitä kaikkia varsin välittömästi koskevista asioista, toisin kuin tutkittaessa ja keskusteltaessa esimerkiksi kvasaareista, mustista aukoista tai Välimeren alueen antiikin aikaisista tiilileimoista, mitkä kaikki ovat toki tärkeitä ja kiinnostaviakin tutkimuksen kohteita.

Kyse on myös asioista ja ongelmista, joissa saavutetaan tosiasioihin perustuvia määrällisiä analyysejä hyödyntämällä usein hyvin huomattavia rahallisia säästöjä ja ehkä vielä isompia muita hyötyjä.

Onko kenelläkään parempaa selitystä puoluejohtajien järjenvastaisille puheille?

 

***

Pidän tärkeänä  vielä lisätä, että  populistinen nationalismi ja virheellisesti arvokonservatiiveiksi nimitetyt äärifundamentalistit perustavat olennaisesti propagandansa samoihin epätosiin tarinoihin, joihin uskotaan yleisesti monissa maissa. Kyse ei siis ole vain suomalaisen yhteiskuntatieteen takapajuisuudesta.

 

UUTTA/TÄYDENNYS: Sain aivan poikkeuksellisen nopean ja arvovaltaisen vahvistuksen tässä kirjoituksessa esittämälleni yhteiskuntatieteen nykytason laatukritiikilleni. Voit lukea vahvistusta esittelevan kirjoituksen täältä. (lisätty 27.11.2018 klo 9.22)
 

Aiheesta lisää:

 

“Yksilökeskeisyys” ja “hedonistinen kulttuuri” - poliitikot selittävät huolestuttavaa väestöennustetta ajan hengellä (HS 17.11.2018)

-Tämä on tekstissä viitattu HS:n juttu.

 

Harari Yuval Noah: 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar 2018.

-Lue ainakin jaettuja uskomuksia koskevat kohdat.

 

Enqvist Kari: Ihailen Derridaa

-Lyhyehkö, hupaisa kirjoitus mm. tieteenalojen kapea-alaisuuden ja sisäänlämpiävyyden ongelmasta

 

Merkittävä parannus yllättää usein asiantuntijatkin  (6.1.2014)

-Raportti empiirisestä kehittämistapauksesta, joka osoittaa että resurssien lisääminen tai asenteen muutoksen toivominen ovat usein erittäin heiveröisiä kehittämiskeinoja verrattuna työnjaon/yhteistyömallin muuttamiseen järkiperäisen, pitkien kehityskulkujen ja niihin sisältyvien määrällisten muutosten (suunnan ja määrän) arviointiin perustuvan analyysin mukaiseksi. Osoittaa osaltaan myös että “yksilökeskeisyys”, “individualismi”, “hedonismi” tai “ajan henki” -tasoon jäävät selitykset ovat heikkoja, yleensä merkkejä päätoimisten yhteiskuntatieteen (vast.) tutkijoiden työn heikkotasoisuudesta tai keskeneräisyydestä.

 

***

 

Lisäksi yksi globaalisuus-teesiä tukeva kirjoitus:

Konservatiivi vai valekonservatiivi? (6.10.2018)

 

]]>
2 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264725-miksi-petteri-orpo-antti-rinne-ja-annika-saarikko-toimivat-epaaikuismaisesti#comments Luonnontiede Tiede Tutkimus Vaikuttavuus Yhteiskuntatiede Mon, 26 Nov 2018 04:35:30 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264725-miksi-petteri-orpo-antti-rinne-ja-annika-saarikko-toimivat-epaaikuismaisesti
"If you want to be awe inspired..." (Christopher Hitchens) http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261778-if-you-want-to-be-awe-inspired-christopher-hitchens <p>Tämä kaveri lähti liian aikaisin. Sana haudan takaa tälle sunnuntaille tai mille tahansa päivälle, Christopher Hitchens:</p><p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/JXEiKPxCSdA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/JXEiKPxCSdA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämä kaveri lähti liian aikaisin. Sana haudan takaa tälle sunnuntaille tai mille tahansa päivälle, Christopher Hitchens:

https://www.youtube.com/watch?v=JXEiKPxCSdA

]]>
1 http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261778-if-you-want-to-be-awe-inspired-christopher-hitchens#comments Christopher Hitchens Tiede Uskonto Sun, 30 Sep 2018 08:57:27 +0000 Mika Hyvärinen http://mikahyvrinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261778-if-you-want-to-be-awe-inspired-christopher-hitchens
Tiede -uskonnon tuskan ja kidutuksen huudossa. http://aulissaarijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258644-tiede-uskonnon-tuskan-ja-kidutuksen-huudossa <p>USA sai seuloa Euroopan työteliäimmät, rohkeimmat ja pelottomimmat yksilöt hyödyntämään valtioitaan. Pohjanmaa, josta vielä 1960- luvulla lähdettiin Ameriikkaan, menetti parhaimman väestöosansa 1850 &ndash; 1960 välillä. Sinä välissä tuhoutui nälkävuosiin ja sisällis- ja laajentumissotiin siitoskykyistä nuorukaista sadoin tuhansin.</p><p>&nbsp;</p><p>Eurooppaan on aina jäänyt kehno väestögeenistö. Tänne on väkisin tulleet raiskaamaan ja lisäämään väestöä huonoin, mutta sotaisin sakki hunni-Aasiasta, arabi-Lähi-idästä ja musta-Afrikasta. Eurooppaa kuritti 2 000 vuotta ja kurittaa vieläkin mitätön uskonnon kortteli Roomasta. Sitä katollisuuden säkätystä miljardi ihmistä uskoo, kunnioittaa ja palvoo. Nyt toinen sen uskonnon serkku, islam on ottamassa oman osuutensa siitä pimeyden ahdistuksesta, jota tuhat vuotta Euroopassa kärsittiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Luonnontieteet olisivat ilman katollisuutta ja islamin vaikutusta puhjennut Euroopassa jo 800 -luvulla kukoistukseen Hellaan tavoin. Teollinen vallankumous myöhästyi Euroopassa 150 vuotta, kun katollinen kirkko kielsi voimakonekokeilut, kemian ja fysiikan opetuksen syntinä. Saatanasta olevina voimina, niitä saarnattiin pöntöistä!</p><p>Muistammehan, kuinka tähtitieteen ja maantieteen miehet poltettiin? Heidät revittiin Perkeleen palvojina Vatikaanin käskystä ja piispojen nauraessa paikalla? Nyt olemme taas menossa tähän suuntaan kiihtyvästi ja peruuttamattomasti.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> USA sai seuloa Euroopan työteliäimmät, rohkeimmat ja pelottomimmat yksilöt hyödyntämään valtioitaan. Pohjanmaa, josta vielä 1960- luvulla lähdettiin Ameriikkaan, menetti parhaimman väestöosansa 1850 – 1960 välillä. Sinä välissä tuhoutui nälkävuosiin ja sisällis- ja laajentumissotiin siitoskykyistä nuorukaista sadoin tuhansin.

 

Eurooppaan on aina jäänyt kehno väestögeenistö. Tänne on väkisin tulleet raiskaamaan ja lisäämään väestöä huonoin, mutta sotaisin sakki hunni-Aasiasta, arabi-Lähi-idästä ja musta-Afrikasta. Eurooppaa kuritti 2 000 vuotta ja kurittaa vieläkin mitätön uskonnon kortteli Roomasta. Sitä katollisuuden säkätystä miljardi ihmistä uskoo, kunnioittaa ja palvoo. Nyt toinen sen uskonnon serkku, islam on ottamassa oman osuutensa siitä pimeyden ahdistuksesta, jota tuhat vuotta Euroopassa kärsittiin.

 

Luonnontieteet olisivat ilman katollisuutta ja islamin vaikutusta puhjennut Euroopassa jo 800 -luvulla kukoistukseen Hellaan tavoin. Teollinen vallankumous myöhästyi Euroopassa 150 vuotta, kun katollinen kirkko kielsi voimakonekokeilut, kemian ja fysiikan opetuksen syntinä. Saatanasta olevina voimina, niitä saarnattiin pöntöistä!

Muistammehan, kuinka tähtitieteen ja maantieteen miehet poltettiin? Heidät revittiin Perkeleen palvojina Vatikaanin käskystä ja piispojen nauraessa paikalla? Nyt olemme taas menossa tähän suuntaan kiihtyvästi ja peruuttamattomasti.

]]>
2 http://aulissaarijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258644-tiede-uskonnon-tuskan-ja-kidutuksen-huudossa#comments Eurooppa Tiede USA Uskonto Wed, 25 Jul 2018 11:53:27 +0000 Aulis Saarijärvi http://aulissaarijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258644-tiede-uskonnon-tuskan-ja-kidutuksen-huudossa
Tiedeyhteisö ei ole mitenkään erityisen ahdasmielinen http://vistbacka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258393-tiedeyhteiso-ei-ole-mitenkaan-erityisen-ahdasmielinen <p>Ihmisten, jotka ovat viehättyneet jostain sellaisesta ideasta tai käytännöstä, joka ei ole saanut kannatusta tieteen valtavirrassa, kuulee usein valittelevan tiedeyhteisön ahdasmielisyyttä. &quot;Jos tiede ei olisi niin kapeakatseista, tämän menetelmän ja tuon teorian arvo olisi jo tunnustettu&quot;, he sanovat, epäilemättä sanomaansa uskoen. Monet tällaisia kommentteja esittävistä saattaisivat arvostaa mahdollisuutta perehtyä tarkemmin niihin prosesseihin, joilla tiedeyhteisö, tai miksei myös kuka tahansa yksittäinen ihminen, luopuu jostakin aiemmasta käsityksestään ja päivittää sen uudella.&nbsp;<br /><br />Yhteisön, sen kummemmin kuin yksilönkään, on hyvin vaikea tietoisesti päättää tulla vakuuttuneeksi mistään tietystä ajatuksesta. Vakuuttuminen ei tapahdu käskemällä: Pikemminkin se tapaa olla spontaani, automaattinen tapahtumasarja, jonka psykologisia mekanismeja emme vielä kovinkaan hyvin ymmärrä. Omien ajatustensa kyseenalaistamista harjoittavilla se on yleensä hyvin hidas, asteittainen prosessi; siten myös tiedeyhteisö vakuuttuu asioista hitaasti, perinpohjaisen pureskelun ja haastamisen kautta.<br /><br />Tiedeyhteisöä ei niinkään kiinnosta hyvän kuuloisen mallin tarjoava teoria kuin sellainen teoria, joka on kestänyt mahdollisimman monipuolista haastamista. Tiedeyhteisön vakuuttaminen vaatii sitä, että tarpeeksi moni tutkija katsoo uuden teorian tarjoavan mallin, joka sopii aiempia teorioita paremmin yhteen olemassaolevan datan kanssa, on selitysvoimaltaan kattavampi, ja on kestänyt niin paljon rusikointia, että vanhat teoriat alkavat näyttäytyä sen rinnalla heppoisina.<br /><br />Maailma on täynnä toinen toistaan villimpiä spekulaatioita, hypoteeseja ja teorioita; koettelun myötä käy ilmeiseksi, ettei suurin osa ehdotetuista malleista kestä lähempää tarkastelua. Jos tiedeyhteisö olisi merkittävästi nykyistä avomielisempi, se tarkoittaisi, että se omaksuisi merkittävästi nykyistä helpommin köykäisellä pohjalla lepääviä ideoita &ndash; myös sellaisia, joille suurempaa avomielisyyttä peräänkuuluttavat eivät alkuunkaan lämpeäisi.&nbsp;<br /><br /><strong>Mullistavien oivallusten ylitarjonta</strong><br /><br />Ei ole harvinaista kohdata ihmisiä, jotka uskovat päätyneensä sellaisten uusien oivallusten äärelle, jotka kumoaisivat tieteen vallitsevia käsityksiä jos tieteen piirissä vain kuunneltaisiin heitä. Pieni promillen murto-osa näin ajattelevista toki päätyykin uudistamaan jonkin tieteen osa-alueen kartastoja, mutta useimmissa tapauksissa näin ei tapahdu. Monilla on mielikuva, jonka mukaan tiedeyhteisö pyrkii estämään kiistanalaisten aihepiirien käsittelyä, mutta todellisuudessa suuri osa uusia, vallankumouksellisia totuuksia julistavista ihmisistä ei yksinkertaisesti ole pohtinut väitteitään sellaisella hartaalla kriittisyydellä, jonka hedelmät välittyisivät heidän luonnostelemistaan malleista tai tavastaan tuoda niitä esiin, ja herättäisivät halun kuunnella. (Todettakoon myös, että keskimääräinen internet-keskustelussa vaikuttava tiedediggari ole tutkija, eikä keskimääräisestä keskustelusta keskimääräisen tiedediggarin kanssa siten saa muodostettua kovinkaan hyvää kuvaa tiedeyhteisöstä.)<br /><br />Ihmismielellä on uskomaton taito uskotella itsellensä asioita. Kulttikirjailija, futuristi ja yleisagnostikko <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Anton_Wilson">Robert Anton Wilson</a>ia mukaillen, &quot;minkä uskoja uskoo, sen todistaja todistaa&quot;: Mitä tahansa päädymmekin pitämään uskomisen arvoisena, löydämme sille todennäköisesti perusteet, joilla kykenemme ainakin tilapäisesti vakuuttamaan itsemme. Tämä saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta&nbsp;suhteessa siihen, mitä tekstin alussa kirjoitin vakuuttuneisuudesta. Ristiriita kuitenkin hälvenee kiinnittämällä huomiota siihen, ettei meillä näytä olevan juurikaan kontrollia siitä, minkälaisia asioita päädymme pitämään uskomisen arvoisena. Kun kuitenkin päädymme uskomaan jotain, olemme erittäin kyvykkäitä sulkemaan näköpiiristämme sellaiset näkökulmat, jotka voisivat johtaa omaksumiemme uskomusten kyseenalaistamiseen.&nbsp;<br /><br />Jos tieteellisessä mielessä varteenotettavaksi uskomaansa mallia ei ole vaivautunut koettelemaan, tai pyrkinyt arvioimaan sen ansioita vallitsevien mallien näkökulmista, on ymmärrettävää, etteivät tieteen parissa työtään tekevät halua käyttää rajallista aikaansa kyseisen mallin &ndash; tai kaikkien muiden samalla avomielisyysvetoomuksella tarjottujen mallien &ndash; ruotimiseen. Tämä ei ole sen ahdasmielisempää kuin se, etteivät useimmat ihmiset tule käyttämään aikaa useimpien satunnaisten ihmisten julistamien totuuksien perustan tutkimiseen: erilaisia villejä väitteitä on yksinkertaisesti niin paljon, että on ajankäytöllisestikin vain taloudellista edellyttää todella hyviä perusteita sille, miksi juuri tiettyyn väitteeseen kannattaisi sijoittaa huomiotaan.<br /><br />Jos tiede on ihmiselle vieras kieli ja kulttuuri, ei ole ihme, jos kommunikaatioyhteyttä ei synny. Kun ihmisiltä kysyy kuvausta siitä prosessista, jolla he ovat koetelleet ja kyseenalaistaneet oivalluksiaan, käy usein ilmeiseksi, ettei tällaisen prosessin tarpeellisuus ole edes käynyt heidän mielessään. Tämä on ymmärrettävää, sillä suuri osa ihmisistä ei ole saanut kummempaa tieteellistä koulutusta. Merkittävä osa tieteen periaatteista ja käytännöistä on monille meistä hämärän peitossa. Kuva tieteen kapeakatseisuudesta saattaakin siten kertoa enemmän kuvan muodostajasta kuin kuvan kohteesta.<br /><br /><strong>Kuvan rajallisuus ja keskeneräisyys kuuluvat asiaan</strong><br /><br />Jokaisella kulttuurilla ja ajalla on maailmankuvansa, ja siten väistämättä myös omat dogmansa ja sokeat pisteensä. Jokainen maailmankuva kytkeytyy jo määritelmällisesti tiettyyn näkökulmaan, ja jokainen näkökulma&nbsp;on rajaus. Tämä pätee tietenkin myös tieteeseen: Tiedeyhteisö muodostuu yksilöistä, joista kullakin on oma subjektiivisten kokemustensa värittämä &ndash; ja myös esimerkiksi taloudellisten realiteettiensa ohjaama &ndash; suhteensa siihen maailmankuvaan, jonka kautta he maailmaa jäsentävät.&nbsp;Jokaisessa maailmankuvassa, siis myös reduktionistisissa ja sekulaareissa, on pyhät totuutensa ja sisältä käsin hyvin vaivalloisesti kyseenalaistettavat tabunsa. Näiden syiden vuoksi on vaikea nähdä, miten tiedeyhteisökään, tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuna ilmiönä, edes teoriassa voisi kyetä käsittelemään kaikkia asioita täydellisen neutraalisti ja tasa-arvoisesti.<br /><br />Edellä kuvattu ei kuitenkaan ole erityisesti tiedeyhteisön ongelma, vaan kaiken ihmistoiminnan ongelma. Tiedeyhteisöstä puhuttaessa se on kuitenkin siinä mielessä tavallista pienempi ongelma, että tieteen keskiössä on useimpia muita ihmisten muodostamia instituutioita paljon vahvempi pyrkimys itsekriittisyyteen ja itsekorjaavuuteen. Tiede kompensoi yksittäisten tutkijoiden sokeita pisteitä joukkoistamalla niiden paikantamisen ja käsittelyn koko tiedeyhteisölle. Tiede ei ole vapaa ajatusvinoumista, mutta siinä on sisäänrakennetusti aito pyrkimys niiden paikantamiseen ja käsittelyyn. Jos tiede onkin jossain asiassa jämähtänyt paikoilleen, tämän on tieteen historian huomioiden perusteltua olettaa olevan tilapäistä. Tiede on pitkämielisyyttä edellyttävä ja opettava prosessi.<br /><br />Tämä kaikki tehnee selväksi, miten paljon enemmän tarvitsisimme sellaista laadukasta ja helposti ymmärrettävää tiedeviestintää ja -kasvatusta, joka auttaisi ihmisiä ymmärtämään tieteellisten prosessien ja tiedeyhteisön toiminnan luonnetta. Tieteen kuva maailmasta on kroonisesti keskeneräinen, ja näin asian kuuluukin olla. Tiede ei ole mitenkään erityisen ahdasmielistä, mutta sen avomielisyydellä on rajansa, ja hyvä niin &ndash; rajaukset ovat minkä tahansa rakentavan toiminnan keskeinen edellytys.<br /><br />/ / /&nbsp;<br /><br /><em>Kirjoittaja on <a href="https://www.youtube.com/channel/UCHES05uPMMSaf2wFesjUnIg">podcastaaja</a>, <a href="https://www.youtube.com/watch?v=jWLT3xQh6kU">muusikko </a>ja <a href="https://www.facebook.com/erisgumma">kirjoittaja</a>, jonka intohimona on osallistua kuuntelua ja ymmärrystä lisäävien siltojen rakentamiseen. Lisätietoa tekemisistäni <a href="https://patreon.com/vistbacka">täältä</a>.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ihmisten, jotka ovat viehättyneet jostain sellaisesta ideasta tai käytännöstä, joka ei ole saanut kannatusta tieteen valtavirrassa, kuulee usein valittelevan tiedeyhteisön ahdasmielisyyttä. "Jos tiede ei olisi niin kapeakatseista, tämän menetelmän ja tuon teorian arvo olisi jo tunnustettu", he sanovat, epäilemättä sanomaansa uskoen. Monet tällaisia kommentteja esittävistä saattaisivat arvostaa mahdollisuutta perehtyä tarkemmin niihin prosesseihin, joilla tiedeyhteisö, tai miksei myös kuka tahansa yksittäinen ihminen, luopuu jostakin aiemmasta käsityksestään ja päivittää sen uudella. 

Yhteisön, sen kummemmin kuin yksilönkään, on hyvin vaikea tietoisesti päättää tulla vakuuttuneeksi mistään tietystä ajatuksesta. Vakuuttuminen ei tapahdu käskemällä: Pikemminkin se tapaa olla spontaani, automaattinen tapahtumasarja, jonka psykologisia mekanismeja emme vielä kovinkaan hyvin ymmärrä. Omien ajatustensa kyseenalaistamista harjoittavilla se on yleensä hyvin hidas, asteittainen prosessi; siten myös tiedeyhteisö vakuuttuu asioista hitaasti, perinpohjaisen pureskelun ja haastamisen kautta.

Tiedeyhteisöä ei niinkään kiinnosta hyvän kuuloisen mallin tarjoava teoria kuin sellainen teoria, joka on kestänyt mahdollisimman monipuolista haastamista. Tiedeyhteisön vakuuttaminen vaatii sitä, että tarpeeksi moni tutkija katsoo uuden teorian tarjoavan mallin, joka sopii aiempia teorioita paremmin yhteen olemassaolevan datan kanssa, on selitysvoimaltaan kattavampi, ja on kestänyt niin paljon rusikointia, että vanhat teoriat alkavat näyttäytyä sen rinnalla heppoisina.

Maailma on täynnä toinen toistaan villimpiä spekulaatioita, hypoteeseja ja teorioita; koettelun myötä käy ilmeiseksi, ettei suurin osa ehdotetuista malleista kestä lähempää tarkastelua. Jos tiedeyhteisö olisi merkittävästi nykyistä avomielisempi, se tarkoittaisi, että se omaksuisi merkittävästi nykyistä helpommin köykäisellä pohjalla lepääviä ideoita – myös sellaisia, joille suurempaa avomielisyyttä peräänkuuluttavat eivät alkuunkaan lämpeäisi. 

Mullistavien oivallusten ylitarjonta

Ei ole harvinaista kohdata ihmisiä, jotka uskovat päätyneensä sellaisten uusien oivallusten äärelle, jotka kumoaisivat tieteen vallitsevia käsityksiä jos tieteen piirissä vain kuunneltaisiin heitä. Pieni promillen murto-osa näin ajattelevista toki päätyykin uudistamaan jonkin tieteen osa-alueen kartastoja, mutta useimmissa tapauksissa näin ei tapahdu. Monilla on mielikuva, jonka mukaan tiedeyhteisö pyrkii estämään kiistanalaisten aihepiirien käsittelyä, mutta todellisuudessa suuri osa uusia, vallankumouksellisia totuuksia julistavista ihmisistä ei yksinkertaisesti ole pohtinut väitteitään sellaisella hartaalla kriittisyydellä, jonka hedelmät välittyisivät heidän luonnostelemistaan malleista tai tavastaan tuoda niitä esiin, ja herättäisivät halun kuunnella. (Todettakoon myös, että keskimääräinen internet-keskustelussa vaikuttava tiedediggari ole tutkija, eikä keskimääräisestä keskustelusta keskimääräisen tiedediggarin kanssa siten saa muodostettua kovinkaan hyvää kuvaa tiedeyhteisöstä.)

Ihmismielellä on uskomaton taito uskotella itsellensä asioita. Kulttikirjailija, futuristi ja yleisagnostikko Robert Anton Wilsonia mukaillen, "minkä uskoja uskoo, sen todistaja todistaa": Mitä tahansa päädymmekin pitämään uskomisen arvoisena, löydämme sille todennäköisesti perusteet, joilla kykenemme ainakin tilapäisesti vakuuttamaan itsemme. Tämä saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta suhteessa siihen, mitä tekstin alussa kirjoitin vakuuttuneisuudesta. Ristiriita kuitenkin hälvenee kiinnittämällä huomiota siihen, ettei meillä näytä olevan juurikaan kontrollia siitä, minkälaisia asioita päädymme pitämään uskomisen arvoisena. Kun kuitenkin päädymme uskomaan jotain, olemme erittäin kyvykkäitä sulkemaan näköpiiristämme sellaiset näkökulmat, jotka voisivat johtaa omaksumiemme uskomusten kyseenalaistamiseen. 

Jos tieteellisessä mielessä varteenotettavaksi uskomaansa mallia ei ole vaivautunut koettelemaan, tai pyrkinyt arvioimaan sen ansioita vallitsevien mallien näkökulmista, on ymmärrettävää, etteivät tieteen parissa työtään tekevät halua käyttää rajallista aikaansa kyseisen mallin – tai kaikkien muiden samalla avomielisyysvetoomuksella tarjottujen mallien – ruotimiseen. Tämä ei ole sen ahdasmielisempää kuin se, etteivät useimmat ihmiset tule käyttämään aikaa useimpien satunnaisten ihmisten julistamien totuuksien perustan tutkimiseen: erilaisia villejä väitteitä on yksinkertaisesti niin paljon, että on ajankäytöllisestikin vain taloudellista edellyttää todella hyviä perusteita sille, miksi juuri tiettyyn väitteeseen kannattaisi sijoittaa huomiotaan.

Jos tiede on ihmiselle vieras kieli ja kulttuuri, ei ole ihme, jos kommunikaatioyhteyttä ei synny. Kun ihmisiltä kysyy kuvausta siitä prosessista, jolla he ovat koetelleet ja kyseenalaistaneet oivalluksiaan, käy usein ilmeiseksi, ettei tällaisen prosessin tarpeellisuus ole edes käynyt heidän mielessään. Tämä on ymmärrettävää, sillä suuri osa ihmisistä ei ole saanut kummempaa tieteellistä koulutusta. Merkittävä osa tieteen periaatteista ja käytännöistä on monille meistä hämärän peitossa. Kuva tieteen kapeakatseisuudesta saattaakin siten kertoa enemmän kuvan muodostajasta kuin kuvan kohteesta.

Kuvan rajallisuus ja keskeneräisyys kuuluvat asiaan

Jokaisella kulttuurilla ja ajalla on maailmankuvansa, ja siten väistämättä myös omat dogmansa ja sokeat pisteensä. Jokainen maailmankuva kytkeytyy jo määritelmällisesti tiettyyn näkökulmaan, ja jokainen näkökulma on rajaus. Tämä pätee tietenkin myös tieteeseen: Tiedeyhteisö muodostuu yksilöistä, joista kullakin on oma subjektiivisten kokemustensa värittämä – ja myös esimerkiksi taloudellisten realiteettiensa ohjaama – suhteensa siihen maailmankuvaan, jonka kautta he maailmaa jäsentävät. Jokaisessa maailmankuvassa, siis myös reduktionistisissa ja sekulaareissa, on pyhät totuutensa ja sisältä käsin hyvin vaivalloisesti kyseenalaistettavat tabunsa. Näiden syiden vuoksi on vaikea nähdä, miten tiedeyhteisökään, tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuna ilmiönä, edes teoriassa voisi kyetä käsittelemään kaikkia asioita täydellisen neutraalisti ja tasa-arvoisesti.

Edellä kuvattu ei kuitenkaan ole erityisesti tiedeyhteisön ongelma, vaan kaiken ihmistoiminnan ongelma. Tiedeyhteisöstä puhuttaessa se on kuitenkin siinä mielessä tavallista pienempi ongelma, että tieteen keskiössä on useimpia muita ihmisten muodostamia instituutioita paljon vahvempi pyrkimys itsekriittisyyteen ja itsekorjaavuuteen. Tiede kompensoi yksittäisten tutkijoiden sokeita pisteitä joukkoistamalla niiden paikantamisen ja käsittelyn koko tiedeyhteisölle. Tiede ei ole vapaa ajatusvinoumista, mutta siinä on sisäänrakennetusti aito pyrkimys niiden paikantamiseen ja käsittelyyn. Jos tiede onkin jossain asiassa jämähtänyt paikoilleen, tämän on tieteen historian huomioiden perusteltua olettaa olevan tilapäistä. Tiede on pitkämielisyyttä edellyttävä ja opettava prosessi.

Tämä kaikki tehnee selväksi, miten paljon enemmän tarvitsisimme sellaista laadukasta ja helposti ymmärrettävää tiedeviestintää ja -kasvatusta, joka auttaisi ihmisiä ymmärtämään tieteellisten prosessien ja tiedeyhteisön toiminnan luonnetta. Tieteen kuva maailmasta on kroonisesti keskeneräinen, ja näin asian kuuluukin olla. Tiede ei ole mitenkään erityisen ahdasmielistä, mutta sen avomielisyydellä on rajansa, ja hyvä niin – rajaukset ovat minkä tahansa rakentavan toiminnan keskeinen edellytys.

/ / / 

Kirjoittaja on podcastaaja, muusikko ja kirjoittaja, jonka intohimona on osallistua kuuntelua ja ymmärrystä lisäävien siltojen rakentamiseen. Lisätietoa tekemisistäni täältä.

]]>
4 http://vistbacka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258393-tiedeyhteiso-ei-ole-mitenkaan-erityisen-ahdasmielinen#comments Ahdasmielisyys Maailmankuvat Tiede Tiedekasvatus Tutkimus Thu, 19 Jul 2018 07:32:37 +0000 Henry Vistbacka http://vistbacka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258393-tiedeyhteiso-ei-ole-mitenkaan-erityisen-ahdasmielinen